Kaarle Suuri oli alistaessaan suuren osan Eurooppaa feodaalivaltansa alle käyttänyt aseenaan luostareissa koulutettua kirkollista armeijaa, jossa töitä paiskivat monen alan ammattilaiset ristiritareista kirjanoppineisiin filosofeihin. Porukka oli hyvin organisoitua ja sen hallintoa johdettiin Vatikaanista, jolle pallit järjesti Kaarlen isä Pipin Pieni. Frankkivaltion ydin ja sielu oli kuitenkin paljon pohjoisempana ja kun maailmankaupan ikivanhat reitit Levantin kautta itään katkesivat muhamettilaiseen ekspansioon, käänsi Eurooppa naamansakin pohjoiseen päin. Eurooppalaiset jättivät tietoisesti roomalaiset juurensa bysanttilaisten hoitoon mutta Rooman ajoista saakka kasvanut turpea nobiliteetti, pääsi Länsi-Rooman hajottua piiloutumaan luostareihin. Se pieksi niissä itsestään uutta toimijaa feodaaliseen yhteiskuntaan ja saikin sitten frankkivaltion romahdettua merkittävän roolin Pohjolan valloituksessa.

Aseita tältä porukalta ei puuttunut, vaikka tärkeimmät liittyivätkin tiedonhallintaan, kauppaan ja arkitalouteen ja todelliset tarkoitusperät naamioitiin taitavasti hengellisen sivistyksen mustiin kaapuihin. Lapsenmielisiä harhautettiin upeilla tarinoilla ritareista ja linnanneidoista vaieten todellisuudesta jossa haarniskan sisällä olikin perverssi piru. Miekkaansa mielistyneet "saksalaiset" ohjautuivat Baltian kansojen teurastamoille mutta näennäisesti paljon siivommin hoideltiin muut pohjoisen asukkaat, mikä johtui enemmän harjoitetuista paikallisista kulttuureista kuin siitä että uusi hallinto olisi ollut armeliaampaa heitä kohtaan. Useimmiten tämä historia jää näkemättä siksi, että sama taho hoiteli myös todellisuuden ja tapahtumien dokumentoinnin käyttäen kieliä ja koodeja jotka se itse kehitteli, tosin kansan puhumien puhekielten pohjalta - useimmiten. Joissakin tapauksissa ( esimerkiksi ruotsi ) saattaa silti olla kyse myös tietoisesta kielen manipuloinnista tarkoituksena luoda väline hallintoon ja tukea samalla aatetta yhteisestä kansallisesta identiteetistä. Mälaren laakso oli ikivanha kauppapaikka ja kauppareittien risteyskohta, jossa tarvittiin uusi lingua franca estämään dönsk tungan taikka alasaksan ylivalta. Taustalla vaikutti myös vanha kansankulttuuri, joka ei sietänyt vieraita oligarkkeja. Vetämällä hihasta vielä gööttiläinen historiakin luotiin uudelle Sveavallalle sipuli joka alkoi heti kasvaa ja kerätä keksinnön ympärille suojaa kuori kuorelta.

Kristinuskon ilosanomaa keppihevosenaan käyttäen levitettiin Pohjolaan aate ja hallinto, jossa väestö pilkkoutui kansoiksi ja "etnisiksi" ryhmiksi vaikka todellisuus onkin vedetty sisus päällepäin tuppeen ja julkikuva esittää muka kansojen alitajuisen yhtenäisyyden tulleen esiin. Syntyneissä kaikissa pohjoisen valtioissa ei kansalla ole silti taustanaan minkäänlaista todellista yhteistä kansallisen identiteetin perustetta, vaan jokainen nationaliteetti on koottu etnisistä sirpaleista ja käsitys yhtenäisyydestä istutettu kansakuntiin kuin aivolisäke.

Jotta tämä kaikki olisi suunniteltua ja keskitetysti ohjattua pitäisikin kai uskoa jumalaan. Helpompaa on uskoa "hänen sijaisensa" toimineen käskyläisineen riittävän taitavasti sisäistäen yksinkertaisen ihmislajin tarpeen tulla hallinoiduksi globaalisti ja yksilöinä. Laumautumisen, joukkoon kuulumisen ja hyväksytyksi tulemisen tarve lieneekin eniten hyväksikäytetty ihmisominaisuus.

Se miten Suomessa kirkkoherrojen ja nimismiesten avulla tehtiin hallinnoinnin lähetystyötä kelpaisi hyvin kouluesimerkiksi paitsi maan valtaamisesta myös kansakunnan muuttamisesta geneettisesti yhtenäisemmäksi. Nobiliteetti oli vähintäänkin yhtä sikiävää kuin muukin kansa, mutta voi moninkertaisesti paremmin eikä sen jälkeläiset kärsineet läheskään yhtä totaalisesta kuolleisuudesta kuin alistetuksi ja verotetuksi tulleet alaluokat. Suomi onkin esimerkkimaa siitä miten nopeassa tahdissa kansakunnan geenejä saadaan vaihtumaan toisiksi ja sekoittumaan tulokkaisiin ( huolimatta siitä, että toisin väitetään).

Geneettinen muutos ei silti ole rajuinta, sillä loppujen lopuksi ihmiset ovat perimältään hämmästyttävän samanlaisia. Suurempi muutos on tapahtunut alueen kulttuurissa. Taannoiset pyristelyt kalevalaisen historian elvyttämiseksi pari sataa vuotta sitten voikin nähdä myös kuolinkouristuksina, jonka jälkeen tietyn todellisuuden päälle voi potkia mullat. Potkimiseenhan yhtyvät mielihyvin uusia kansallisia identiteettejä keksineet nykyeläjätkin. Multaa ja paskaa on ilmassa paljon. (Enkä puhu mamupolitiikasta yhtään mitään.)

Tuohikengät, norjalaisittain "birkebein" oli muuten valtapoliittinen liike, joka vastusti 1100-luvulla Norjassa kirkon vallan leviämistä.