Miten mie näen... ...behaviorismin: Psykologiassa behaviorismilla ymmärretään näkemystä (Pavlov; Watson, Hull, Skinner) joka nousi vastaan vanhempaa, sisäiseen introspektioon nojannutta psykologian perinnettä. Edellä (suluissa) luetellut behavioristit määrittelivät psykologian todelliseksi tehtäväksi käyttäytymisen selittämisen ja sen ennustamisen määrittämällä ärsykkeiden ja reaktioiden väliset vastaavuudet teknisin termein ja mittauksin. Aiemmin psykologiassa lähtökohtana olleet "mentaaliset tilat" suljettiin kokonaan pois. He väärin luulivat selvitetyksi stimuluksen ja reaktion todelliset luonteet ja sisällöt, jonka perusteella yksinkertaistivat maailmansa. Oikeassa taisivat olla taas sen suhteen ettei psykologiakaan tarvitse epämääräisiä entiteettejä ja kummituksia sekoittamaan muutenkin monimutkaista "psyyken logiikkaa".

Behaviorismin perusta on 1920-30-lukujen teknologiauskossa ja kartesiolaisessa ajattelussa, jossa tapahtumien kausaalisuhteet yksinkertaistettiin teknisiksi tapahtumiksi.
Ajattelutavan keskiössä oli ns. todentamisperiaate (verification principle), jolloin kaikki se mitä ei pystytty tieteellisen empiirisesti todistamaan oli merkityksetöntä (literally empty of any significance). Tämän mukaan psykologiassa kaikki sellaiset mieltä koskevat käsitteet, joita ei voi määritellä erilaisten käyttäytymisten yhdistelmänä, ovat sisällöttömiä. Kaiken olennaisen ihmisen mielestä saattoi heidän mukaansa nähdä siitä miten ihminen käyttäytyy.
Behavioristit ajattelivat näin koska heidän mielestään teknologia oli saavuttanut tässä suhteessa tiedollisen päämäärän. Tämä seikka on merkittävä ja aiheutti myös sen, että behaviorismi "meni ohi" hyvin nopeasti – tieteissä.

Ja behavioristinen ajattelu vaikuttikin kaikkein eniten pedagogiikkaan, jossa oppiminen alettiin nähdä sekin perusteiltaan ärsyke-reaktio-tapahtumana. Teoreettisena tavoitteena koulutuksessa (kaikissa ikäluokissa) oli käyttäytymisen ennustaminen ja kontrollointi. Oppijoiden tietoisuutta, tunteita (mentaalisia tiloja) ei otettu huomioon vaan oppimisessa korostettiin ulkoista säätelyä eli opetusta. Behavioristisen mallin (joka edelleen on suosituin) mukaan opetus suunnitellaan "askelperiaatteella" eteneväksi siten, että ennalta asetettu tavoite saavutetaan. Tavoite taas määritellään sellaisin päätekäyttäytymistermein, että tulokset voidaan selkeästi ja helposti havaita ja mitata. Oppiaines pilkotaan sekin tavoitteen kannalta sopiviksi kappaleiksi, jotka "syötetään" opetuksen säestyksellä osa kerrallaan. Behavioristinen opettaja, joka oppimistapahtumassa on aina keskeinen tekijä, ajattelee että oppiaines sisältää automaattisesti "tietoärsykkeen", joka käynnistää oppilaassa oppimistapahtuman. Äärimillään ajattelu vei eräät maat tutkimaan ja toteuttamaankin kansalaisten "uudelleenkoulutusta", aivopesua ja pakolla opettamista (joka v.m. on paljon yleisempi harha kuin luulisi).

Pahimmat seuraukset behavioristisesta ajattelusta voidaankin nähdä oppilaitoksissa ja opetuksessa, jossa tehottomuuus ja tuloksettomuus puhuvat puolestaan. Se näkyy myös pahoinvointina ja koulutusvastaisuutena. Yhteen vetäen voi myös ennustaa, että ellei tyyli nopeasti muutu opettajakeskeisyydestä oppijakeskeiseksi varsinkin suomalaisessa perusopetuksessa, olemme pian eurooppalaista takapajulaa. Puheet Suomesta tietoyhteiskuntana ovat nyt jo naurettavaa toiveajattelua – eikä vertailua tarvitse paljoa tehdä muussakaan nähdäkseen miten jäämme jatkuvasti jälkeen millä tahansa koulutuksen tasolla. Ja kaikkein vaikuttavimmaksi tekijäksi tälle tilanteelle voidaan nähdä behavioristinen ajattelu joka suomalaiseen opetukseen levisi ja levitettiin 1970-luvun alussa. Se on edelleen erittäin sitkeässä eikä taida lähteä edes opetushallituksen uusimmalla konstilla, nimittäin juuri käyttöön määrätyllä normatiivisella opetussuunnitelmalla.

Mitä behaviorismi sai aikaan psykologiassa ja filosofiassa onkin eri juttu. Niissä kummassakaan ajattelutapa ei tietenkään pystynyt pesimään niin laajasti ja kauan kuin koulupuolella, jossa perinteisesti keppi ja porkkana ovat olleet voitokkaampia kuin työläs ajattelu. Tieteissä behaviorismi nähdäänkin ohimenneenä välivaiheena, jolla oli kuten kaikella vanhojen norsunluutornien kaatamisella, pelkästään positiivisia vaikutuksia – paitsi Freudin asemaan, jonka nuo behavioristit aivan turhaan veivät mennessään.