On se aika keväästä jolloin otan puikulat itämään. Tuossa yhtenä päivänä istuinkin  hetekan laidalla melkoisen tovin pottu kourassa ja mietin perunan olemusta;<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

sehän on yksi vanhimpia ihmisen viljelyskasveista ja tiettävästi muinaisten inkojen ainakin 4000 vuotta käyttämä ja kehittämä hyödyke, joka on kotoisin Andeilta. Keskieurooppalaiset ristivät sen potato- patataksi pöljyyttään, kun sekoittivat sen bataattiin. Silti tällä Solanum tuberosum-kasvilla ei ole muuta yhtäläisyyttä kuin mukulointi Ipomoea batatasin kanssa. Toiset pösilöt keksivät vielä tuotakin kaukaisemman yhtäläisyyden kun vertasivat perunaa tryffeliin ( Tuber aestivum) ja niinpä saksalaiset ja venäläiset edelleenkin puhuvat potusta kartoffeleina.

Viisaammilta tässä suhteessa tuskin vaikutamme mekään, jotka otimme nimeksi maapäärynän ja väänsimme siitä lopulta perunan - vaikka nimessä älykkäästi onkin Peru ikäänkuin alkuperämaana.

 

Fennoskandiassa ensimmäisenä pottua viljeli Olof Rudbeck vanhempi Uppsalan kasvitieteellisessä puutarhassa 1600-luvun puolivälissä ja Suomeen se levisi Pommerin sodan jälkeen 1760-luvulla. Perunan hyödyllisyyttä lisäsikin valtavasti tuon ajan sodat, joissa maanpäälliset viljelyt oli tuhottu useana vuonna peräkkäin, mutta peruna kesti melkein mitä vain. Väittävätpä jotkut, että peruna satoisuutensakin vuoksi on ollut yksi teollisen vallankumouksen perusedellytyksistä - joka tapauksessa 1800-luvun alussa se oli jo useimpien Euroopan kansojen pääasiallisin ravinnonlähde. Niinpä kun vuoden 1845 perunaruttoepidemia aiheutti suurkadon Irlannissa, siellä kuoli puoli miljoonaa ihmistä nälkään ja miljoona joutui lähtemään muualle sapuskan hakuun. Perunaruttohan on pelkkä leväsieni, Phytophthora infestans, ja kuuluu mikromaailman eliöihin - niihin, joita ihminen pelätessään jyrää vähän samalla tavalla kuin ampuisi hyttysiä tykillä.

 

Muistelin sitten edelleen sama pottu kourassani muitakin munasieniä, jotka oikeastaan taitavat olla luokiteltu leväsieniksi, mutta leviävät kylläkin kuin "munasta" ruiskaistuna miljoonina mikroskooppisina itiöinä uintisiimansa avulla sätkien. Phytophthora-lajit ovat yleisiä puutarhakasvien homeita ja taimipoltteita mutta useimmat munasienet ovat kalatautien aiheuttajia kuten Saprolegnia-suvun leväsienet ja taisipa rapurutonkin aiheuttaja olla samaan ryhmään kuuluva Aphanomyces astaci. Näiden vesileväsienten parveiluitiöillä on kaksi uintisiimaa joilla ne vedessä etenevät tehokkaasti. Kemiallisesti näitä on melkoisen vaikeata torjua, vaikka ihminen on keksinytkin jo monia fungisideja - lähinnä kuitenkin erityisesti ilman kautta kulkevien homesienten torjuntaan.

 

Jouduttuaan ihmiskeuhkoon Aspergillus fumigatus -homesieni aiheuttaa aspergilloosin ja korvakäytävässä korvatulehduksen, mikä pikkulasten vanhemmille taitaa olla liiankin tuttu tauti nykyisin. Itse sienet eivät ole niinkään vaarallisia, mutta niiden aineenvaihdunnassaan tuottamat myrkyt ovat ja kun näitä mikrosieniä on kaikkialla mm ruuansulatuskanavassa, voivat ne liikaa kasvettuaan aiheuttaa myrkytyksiä. Vaikka Aspergillus flavus tuottaa maksavaurioita aiheuttavaa aflatoksiinia, sitä käytetään saken ja soijakastikkeen valmistuksessa. Toisaalta Penicillium-homeet ovat juuri näiden aineenvaihduntatuotteidensa vuoksi tosi tärkeitä. Ilman antibiootteja taikka Penicillium roquefortii ja camembertii- sekä candidum-homesieniä ihmiselämä olisi paljon vaikeampaa ja tylsempää. Ja tässä vaiheessa tuli mieleeni myös hiivasienet - mikä sai käväisemään jääkaapista olutpullon.

 

Perunassa ei vielä ollut ituja, mutta itusilmu näkyi selvästi turvonneen. Ajattelin siinä kehittyneen jo auksiinia, jonka monimutkaista toimintamekanismia kasvisolukossa ei vieläkään kunnolla tunneta. Tiesin, että kuitenkin elintarviketeollisuus käytti synteettistä auksiinia, indolyyli-3-voihappoa eli IBA:a, jolla perunat saadaan säilymään itämättöminä jopa kolmekin vuotta. Luulenpa, että monikaan potunostaja ei kaupassa ajattele tai tiedä lainkaan, että kapallisensa perunoita on käsitelty synteettisellä kasvuhormoonilla.

Tämän puikulan kumppaneineen olin kuitenkin itse puhdistanut kaikista mahdollisista sienitartunnoista ja myrkyistä kasvattamalla jokunen vuosi takaperin perunan marjoista uuden pottusukupolven itselleni. Lehmänpaskaakaan en ole enää vuosiin perunapeltooni antanut levittää, sillä maidontuotannossa käytetään alyttömät määrät antibiootteja, jotka lannan kautta leviäisivät maahani - ja sitä en missään nimessä halua. Maa ei ole pelkkää mineraalimassaa vaan elävää ainetta, jossa miljardit mikrobit möyrivät ja jossa oikein hoidettuna kasvaa käyttämäni vihannekset täysin erilaisiksi ja erimakuisiksi kuin teollisesti tuotetut tarvikkeet jossakin supermarketin tiskillä. Harrastan siis maanilveilyä, mutta minullapa onkin siihen varaa. Tukiaisia en ota vastaan, enkä myy ainuttakaan tuotetta. Itse asiassa olen lähes omavarainen ravinnon osalta. Viime syksynä laskin pelkästään marjalajikkeitakin olevan tontillani kymmenen.

Hoidan hellästi myös oman mahani bakteerikantaa hapankaalella, jonka senkin teen itse omista keräkaalista. Ja kun en syö antibioottejakaan pysyvät homeet ja leväsienet suolissani sopivan kokoisina ja sopusoinnussa muiden symbionttieni kanssa.

 

Synteettisiä auksiineja käytetään silti nykyisin joka puolella ja hyvin eri tavoin; mm rikkaruohomyrkkynä, joka toimii niin että auksiinilla saadaan aikaan ylinopeaa kasvua mikä tappaa kohdekasvin lopulta. Kasvituotannossa näillä kasvuhormooneilla saadaan aikaan juuristoja ja lehtevyyksiä, niillä vahvistetaan vartta ja kukitetaan kasvi määrättynä päivänä taikka saadaan puuvilla pudottamaan lehtensä ennen keruukoneita tai omenoilla ja appelsiineilla ne saadaan pysymään kypsinä puussa. Indolyyli-3-etikkahapon lisäksi myös fenyylietikkahappo on luonnossa toimiva auksiini. Niiden toimintamekanismia tunnetaan sen verran, että tiedetään niiden rakenteen olevan polaarisia molekyylejä, joilla positiivinen varaus on 0,55 nanometrin etäisyydellä dissosioituvan karboksyyliryhmän negatiivisesta varauksesta, mikä luo niille niiden aktiivisen potenssin. Ne vaikuttavat solun kasvuun viidessä minuutissa siten, että jouduttuaan kasvisoluun se muuttaa solunseinän rakennetta niin, että solun selluloosamikrofibrillikudos löystyy kun protoplastista pääsee siihen tiettyjä kationeja. Silloin solun sisäinen paine eli turgoripaine laajentaa solua. Auksiinin pitkäaikainen vaikutus kohdistuu nukleiinihappoihin ja proteiineihin, joten solun kasvu ei ole ainoa seuraus. Perunakin kasvattaa itunsa indolyyli-3-etikkahapon avulla. Oikeastaan tässä on myös syy kasvien kaikkiin "liikkeisiin", jopa kihokin kykyyn siepata kärpänen ravinnokseen.

 

Luonnossa tämän hormoonin esiaste on tryptofaani josta synteesissä muodostuu indolyylipalorypälehappoa ( tryptamiinia) ja siitä edelleen indolyyli-3-etikkahappoa.

Peroksidaasientsyymit tuhoavat hapettamalla liian hormoonin, joka purkautuu inaktiivisiksi konjugaateiksi sokerin tai vaikkapa asparagiinihapon kanssa.

Synteettisiä auksiineja ovat naftyyli-1-etikkahappo eli NAA,                                    2,4-dikloorifenoksietikkahappo eli 2,4-D ja indolyyli-3-voihappo eli IBA. Ja näitä käytetäänkin entistä enemmän maanviljelyssä ja puutarhanhoidossa sekä teollisuudessa. Silti ei tiedetä varmasti mitä vaikutuksia synteettisten kasvihormoonien laaja käyttö tuo tullessaan. Esimerkiksi sen tiedon että kaikilla eliöillä kemia toimii täsmälleen samalla tavalla ja periaatteilla, pitäisi pelästyttää hiukan enemmän ihmistä.

 

Pottu toisessa kourassa ja olutpottu toisessa istuin siinä vielä tovin, ja ihmettelin nykymaailman yksiviivaisuutta - syntymistä, kasvua ja

 

ihmisen pakkoa vääntää luonnonkellon viisareita nopeampaan tahtiin vain siksi että sillä tavalla ehtisi hamuamaan itselleen jotakin enemmän.