Vanha ystäväni ja naapurini P. M. kävi eilisiltana mökilläni. Oli tullut hänkin taas tänne viettämään kevätlomaansa. Ainakin kolme kertaa omaani suurempi mökkinsä on tuossa viidentoista kilometrin päässä jokivarressa. P. on ammatiltaan kaivosinsinööri ja yksi harvoista, jotka ovat työskennelleet jokaisella pallomme mantereella. Pisimmän rupeaman ystäväni on viettänyt Keskiamerikassa erään kansainvälisen kaivosyhtiön aluejohtajana tehtäväalueenaan kaivostoiminnan "jälkihoito". Myös YK:n tehtävät alalla ovat hänelle hyvin tuttuja. Vaikka luulisi ihmisen viihtyvän Acapulcossa läpi vuoden hän lentää tänne hevonkuuseen melkein joka kevät. Meillä on useita yhteisiä harrastuksia mm. ultrakevyet koneet, mutta lentämisestä en aio puhua mitään, vaan sanonpa jotakin kaivostoiminnasta, uraanista ja ydinvoimaloista. Tietoni tarkistutin siis todellisella "herra Asiantuntijalla", jonka kanssa illalla rommitotien ääressä nauroimme eilistä mielipiteenvaihtoani auliksessa. Tunnustankin, että rustasimme tätä jonkin verran yhdessä (jatkosta en vielä tiedä);

Uraania saadaan luonnosta, jossa sitä on yleisimmin isotooppina no: 238 ( noin 99% esiintymistä). Tämän puoliintumisaika on noin 4,5 miljardia vuotta, joten juuri tämän isotoopin säteily ei ole voimakkainta. Malmi, josta uraania rikastetaan on enimmäkseen uraniniittia ( uraanioksidia) jota sanotaan myös pikivälkkeeksi.
Pikivälke on Suomen kallioperän tapaisissa ympäristöissä melko tavallinen mineraali ja se esiintyykin yleisesti hydrotermisissä juonimuodostumissa, kerrallisissa sedimenteissä ja pegmatiiteissä. Esimerkiksi Suomessa uraania löytyy merkittäviä määriä seuraavista paikoista: Etelä-Haagasta, Kontiolahden Hermannista, Nummi-Pusulan Hyrkkölästä, Enon Paukkajanvaarasta, Kuusamon Kitkajoelta, Askolan Sorvasuolta, Kiihtelysvaaran Mustalammelta, Nummi-Pusulan Palmotusta, Korsnäsin kaivoksesta, Kiteen Kankaalasta, Kittilän Pahtavuomalta, Kolarin Kesänkitunturista, Kuhmosta Vepsän Hepovaarasta, Kuusamon Hangaslammelta ja saman pitäjän Kouvervaarasta, Porontimajärveltä ja Juomasuon-Konttiahon esiintymästä, Nilsiän Temosta, Oriveden Eräjärveltä, Outokummusta, Vuonoksesta, Paltamon Härmänmäeltä sekä Nuottijärveltä, Polvijärveltä, Seinäjoen Kasperista, Sodankylän Kaarestunturista ja Keivitsasta, Somerolta ja Tammelasta, Tohmajärven Surmasuolta, Vihannin Lampinsaaresta ja Ylöjärven Paroisilta. (Anteeksi ettei tämä muistinvarainen luettelo ole kuin osa kaikesta eikä edes aivan aakkosjärjestyksessä.) Periaatteessa suomalaisissa omakotitaloissa onkin aina ja kaikkialla syytä suojautua maaperämme uraanimalmista vapautuvasta kaasusta nimeltään radon, mikä osoittanee sen kuinka "harvinaisesta" energialähteestä on kysymys. Tämä riittäköön uraanin yleisyydestä ja rauhoittakoon kaikkia säteilypelkoisia. Ne, jotka kuvittelevat ulkomaisten jo vallanneen kaikki Suomen esiintymät, voivat luettelosta tarkistaa tietonsa pitävyyden.

Hyvin luultavaa on, että enemmän kuin puolet todellisesta uraanivarannosta on edelleen löytämättä Suomessa. Ydinpolttoainetta siis riittää – myytäväksi asti. Viime aikoina tehdyt kaivosvaltaukset ovat kuin pisara meressä, ja ne pitäisikin nähdä ulkomaisina sijoituksina kaivostoimintaan maassa, jossa on tunnetusti äärimmäisen tiukka lainsäädäntö kyseisellä alalla – niin tiukka ettei oman maan rahoittajat ja yritykset (edes valtion omat) ole uskaltaneet pistää rahojaan likoon. Tilanne on sama kuin silloin kun suomalainen metsäteollisuus ennakoi metsien suojelun lisäävän tulevaisuudessa kustannuksia niin tuntuvasti ettei vuosittaiset hakkuumäärät selvästi ylittävät kasvumäärätkään kiinnosta, ja se ajaa teollisuuden kylmästi alas. Tuhansista hyväpalkkaisista paperimiehistä tuli kerralla työttömiä. Sama trendi on näkynyt paljon aikaisemmin kaivosteollisuudessa, joka nyt näyttäisi hiukan elpyvän – ei omien yhtiöiden avulla vaan vieraan pääoman turvin. Siksi on hölmöä antaa tietämättömien töhriä piruja yhteisille hyvinvoinnin paperoimille seinille ja kaivaa maata nyt vuorostaan kaivosteollisuuden alta. Eli väittää täysin ilman perusteita vielä syntymättömiä uraanikaivoksia saastuttaviksi ja ydinvoimaloita maailmanlopun vehkeiksi...

Maapallon kehityshistorian aikana ( siis noin 4,5 miljardissa vuodessa) on noin puolet uraanin isotoopista 238 hajonnut lyijyn isotoopiksi 206. Uraani-isotoopista 235 on samassa ajassa ehtinyt hajota lyijyksi 90% ja thorium-232:sta 30% lyijyn 208-isotoopiksi. Niinpä kaikissa lyijymineraaleissa, esimerkiksi lyijyhohteessa on osa uraania ja thoriumia. 1970-luvulla löydettiin Gabonista Oklon prekambrinen uraanimalmio, jossa todettiin tapahtuneen uraanin luonnollinen fissio. Toistaiseksi tämä on ainoa maapallolta löydetty itsestään toiminut "ydinvoimala", mutta osoittaa sekin ettei reaktio ole aina ollut ihmisen hallitsema eikä niin uusi "teknologinen" keksintö kuin luullaan.

Kaikki tähän asti rakennetut ydinreaktorit perustuvat uraanin, toriumin tai plutoniumin halkaisemiseen. Tavallisin reaktorityyppi on terminen reaktori, jossa ytimenhalkaisun yhteydessä syntyvät nopeat neutronit jarrutetaan lämpöenergiaksi hidastimessa. Hidastimena käytetään kevyttä tai raskasta vettä taikka grafiittia (tritiumvoimaloista ei uskalla puhua). Polttoaine on kapseloitu pitkiin ja kapeisiin sirkoniumputkiin eli polttoainesauvoihin. Ne on yhdistetty polttoaine-elementeiksi, jotka on upotettu veteen. Polttoaine-elementtien välissä on ohjaussauvat, jotka säätelevät ketjureaktioita ja reaktorin tehoa. Kiehutusreaktorissa tuotetaan höyryä, joka pyörittää höyryturbiineja ja generaattoreita. Painevesireaktoreissa on lämmönvaihdin, jossa vesi kuumennetaan kiehuvaksi. Polttoaineen toimiva osa on uraanin isotooppi 235. Jotta kevytvesireaktori toimisi, polttoaine täytyy rikastaa noin 3-prosenttiseksi uraani 235:ksi, jota luonnossa esiintyvästä uraanista on noin 0,7%. Sen sijaan jos hidastimena on raskasvesi voi ketjureaktio jatkua luonnonuraanilla suoraan. Loppuosa polttoaineesta, joka muodostuu uraani 238:sta ei osallistu energian tuottamiseen, mutta ytimen halkeamisessa syntyvien neutronien pommituksella se voidaan muuttaa plutoniumiksi. Käytetystä polttoaineesta plutonium voidaan saada uudelleen käyttöön uraanisauvat korvaavien polttoainesauvojen valmistamiseen. Niin sanottu hyötöreaktori tuottaa niin paljon plutoniumia, että se ylittää käytetyn uraani 235:n määrän.

Kun sitten vedetään kaikki edellä sanottu yhteen; pitää ensimmäiseksi todeta, että malminetsintä uraaninkin kohdalla on todella kallista, sillä vain 0,7 % ympärillämme olevasta uraanista kelpaa polttoaineeksi (silti sitä on meillä paljon). Malminetsinnän sisäinen korko on Australiassa 11%, Kanadassa 17% ja meillä Suomessa 19%. Metallien etsintään kuluttivat aussit vuosivälillä 1955-78 peräti 1620 miljoonaa dollaria, jolla löysivät 100 esiintymää. Niistä 43 oli ekonomisesti hyödynnettäviä, joten yhden malmin löytäminen Australiassa tuli maksamaan 38 miljoonaa dollaria. Kanadassa vuosina 1951-74 käytettiin malminetsintään 1979 miljoonaa dollaria, jolla summalla löydettiin yhteensä 87 esiintymää. Keskimäärin yhden malmion löytämiseen kului siis 23 miljoonaa dollaria. Suomessa investoitiin malminetsintään vuosien 1954-1982 välisenä aikana 1118 miljoonaa markkaa eli 189,5 miljoonaa euroa. Samalla aikavälillä lasketaan suomalaisten värimetallikaivosten kokonaistuotoksi 2523 miljoonaa markkaa, mistä aikaisemmin mainittu 19%:n korko on laskettu. Kyseisenä aikana Suomesta löydettiin 25 uutta taloudellisesti hyödynnettävää esiintymää, joten yhden esiintymän etsiminen maksoi keskimäärin 45 miljoonaa markkaa eli seitsemän ja puoli miljoonaa euroa. Suomi painii siis hiukan eri sarjassa kuin kanukit ja aussit. Kun otetaan huomioon, että näissä luvuissa on vain malmien etsintään käytetyt rahat, ei siis kaivosten perustamiseen, itse kaivostoimintaan, kuljetukseen eikä kaivostoiminnan seurauksena syntyneeseen teollisuuteen liittyvät taloudelliset seuraukset, on pakko todeta ettei kyse ole pikkurahoista eikä varsinkaan rahoista, jotka joku ulkomainen kaivosyhtiö veisi meiltä vallattuaan kaivosalueen jonkun ressukan takapihalta.
Se, että ulkomaiset yhtiöt ovat nyt rantautuneet Suomeen johtuu omien taloudellisten resurssien puutteesta ja siitä ettei maamme pintaa 80%:sti peittävän paksun moreenipeitteen alta tapahtuva etsiminen ole lainkaan halpaa. "Halvat paikat" olemme itse löytäneet ja hyväksi käyttäneet. Nyt on kalliimman etsinnän vuoro.