Kung-sun Lungin tunnettu väittämä kuuluu: "Valkoinen hevonen ei ole hevonen". 200-luvun lopulla eKr. elänyt ming-chiaan eli "nimien koulukuntaan" kuuluva kiinalainen filosofi analysoi väittämiään ja todistaa, että termien "valkoinen hevonen", "valkoinen" ja "hevonen" konnotaatio ja merkityskenttä eivät ole vastaavia, joten yksi niistä ei voi vastata toista. Ajatelma on siis säilynyt yli kaksituhatta vuotta, mikä on silti

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

näennäisesti yhdentekevää. Mutta kun asiaa ajatellaan aivotoiminnan, kielen ja kommunikoinnin kannalta paljastuu yllättäviä seikkoja; jokainen lauseen kolmesta nominista omaa täysin subjektiivisen merkityksen, jopa valkoinen. Myös sen konnotaatio voi olla esimerkiksi teoreettinen "kaikki värit" tai vaikkapa assosioiva lumeen, joutseneen jne. Koska jokaisella näiden käsitesymbolien haltijalla ( kielen taitajalla) on erilainen käsitys sanojen merkityksestä, voidaan siitä vetää johtopäätöksiä neuronien toimintaan suhteessa kommunikointiin käytettyyn kieleen: Kielen käsitesymbolit (sanat) eivät siis vastaa eksaktisti niiden merkityksiä aivojen neuroniverkostoissa. Mikä puolestaan on selvä todiste siitä, että kommunikointikieli ei toimi aivoissa (ajattelussa) kuten kommunikoinnissa, missä lauseita rakennetaan eksaktisti ymmärrettyjen nominien ja predikaattien avulla. Kielissä on määrätyt rakenteelliset sääntönsä ja kielioppinsa, mentaalitoiminnassa pelkkä fyysinen ja plastinen neuroniverkkorakenne ilman vastaavaa säännöstöä. Mikä tarkoittaa myös sitä, että

 

jos aivot ( ajattelu) toimisivat niin, että rakentaessamme lausetta panisimme käsitesymboleja peräkkäin ( rationaalisesti ja loogisesti), olisi todennäköistä, että kommunikoinnin lisääntyessä sanojen tarkoitteet ( merkitykset) homologisoituisivat ja lopulta merkitykset olisivat kaikilla vastaavia. Kielestä tulisi objektiivinen. - Näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan oikeastaan tapahtuu juuri päinvastoin ja konnotaatiot lisääntyvät sekä merkityskentät muuttuvat yhä subjektiivisemmiksi.Yksi seuraus käytännössä tästä on ollut matematiikan tarve ja kehittyminen. Matematiikkahan on ensisijaisesti kieli sekin. Ja sillä pyritään nimenomaan eksaktiin kielelliseen toimintaan, mihin ei kyetä esimerkiksi esperantolla luonnollisista kielistä puhumattakaan.

 

Näin ollen voidaankin olettaa, että mentaalikielen rakenne on jotain muuta kuin komputatiivinen; tuskin se on looginen tai rationaalinenkaan. Itse asiassa "ajattelun" rakennetta ja toimintaa ymmärtääksemme meidän pitääkin erottaa toisistaan näennäisesti kommunikointikielellinen "ajattelu", joka on hypoteettista sekä todellinen aivotoiminta, jossa foneemikoodiset kielet eivät toimi. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä ihminen "ajattelee" sumeilla merkityksillä, jotka eivät ole eksakteja sanoja, vaan niiden olemusta kuvaa parhaiten ehkä kokonaiset lauseet tai pienet kertomukset ( kuviakin on siihen esitetty), joissa vahvana tekijänä ovat emotionaaliset rakenteet kemioineen. Eivätkä nuo merkitykset ole edes pysyviä, vaan muuttuvat kaiken aikaa. Mentaali"kieli" on siis jotain aivan muuta kuin varsinainen kieli.

 

Se, että ihminen aivotoiminnassaan käyttää aivan erilaista "mentaalikieltä" kuin mitä kommunikointikielet ovat, tarkoittaa vain sitä, että eräät määrätyt käsitteet kuten esimerkiksi "minuus" ja "tietoisuus" eivät ole tarkalleen sellaisia kuin ne kommunikointikielellä "ajateltuna" näyttäisivät olevan - siis pohjimmiltaan vain ihmislajille ominaisia. Mikään ei osoitakaan, että minkään muun eläinlajin minuus- tai tietoisuuskokemus olisi erilainen ihmisen vastaavaan verrattuna. Ainoa ero on siinä, että ihmisellä nämä ovat myös kommunikointikielellisiä käsitteitä. Siis se, että ihminen kykenee kommunikoimaan sellaisilla käsitteillä kuin "maailmanloppu", "kuolema" tai "öttömörönen" tuskin todistavat kovinkaan suurta erilaisuutta kyseisten käsiteobjektien mentaalisessa kohtaamisessa eri lajeilla. Eikä varsinkaan todista sitä, että mikään muu laji kuin ihminen ei näitä objekteja, jotka ovat myös muita kuin kielellisiä, "tajuaisi" ( = käsittelisi mentaalisti).

 

Ihmisen kommunikointikyky kielellä olisikin oikeampaa nähdä rinnakkain esimerkiksi linnun laulukyvyn kanssa; lauseita ja virkkeitä, informaatiota tuotetaan milloin mistäkin syystä monimutkaisella foneemikoodilla, jossa merkitykset ovat "piilossa" lähinnä lauserakenteissa ja suurin osa kuitenkin aivan muualla kuin itse kielessä. Fyysisestikin samankaltaisuutta osoittaa se, että puheen tuottamiseen ( ja esimerkiksi suun osien kontrollointiin) erikoistuneet neuroverkoston osat ovat samoja kuin linnuilla paikantamiseen ja kaikilla selkärankaisilla sosiaalista asemaa kontrolloivat aivojen osat. Mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että lintujen laulu sisältäisi vastaavia informaatiosisältöjä kuin ihmisen puhe. - Asiaa selventää se, että yhtä oikeata olisi ajatella lintujen aivotoiminnan olevan titityytä, vihellystä tai sirkutusta kuin ihmiselläkin puhetta.

 

Mentaalinen ajattelu aivan omalla "kielellään" tuottaa tarkoituksia ja merkityksiä, viestejä ja informaatiota - jotka "puetaan" kommunikointikielelliseen asuun vasta puhetta tuottavien elinten avulla, siis lähinnä suulla. Tekstin avulla tuotettu kieli perustuu foneemimerkkeihin, joiden viestinnällinen käyttö ei eroa paljoakaan puhe-elinten käytöstä. Merkittävintä on ymmärtää se, että varsinainen "ajattelu" ei siis tapahdu foneemikoodisella kielellä - se on fyysisesti mahdotonta.

 

Se, että ihminen muodostaa foneemikoodista äänetöntä puhetta ja käsittelee sitä kuin

kuulisi äänetöntä puhettaan, ei ole ajattelua - se on kuitenkin illuusio ajattelusta, ja useimmat ihmiset mitä ilmeisemmin tarkoittavat juuri sitä - ja vain sitä "ajattelulla".

 

Koko edellä kuvatulla jutullahan ei ole mitään merkitystä - ellei joku ala väittämään, että ihminen - siis lajina ihminen - olisi kielensä vuoksi jotain muuta kuin yksi eläinlaji. Ja että ihminen - siis lajina - olisi muka rationaalinen ja looginen, koska kielensä on sitä.