Isoäitini isoisän isoisän isoäiti oli omaa sukuaan Stålhane. Hänen vapaaherratar-äitinsä oli Grass-sukua ja isänsä Turun hovioikeuden assesori Daniel Gyldenstolpe. Tämän esiäitini isä oli Kotkaniemen säterin ja Tuusulan Vanhakylän kartanon omistaja Johan Stålhane, jonka isoisä oli puolestaan kuuluisa hakkapeliittasankari Nils Larsson Stålhane ja Tuusulan historiassa ilmeisen merkittävä herra. Rakensi kirkonkin kuten Väyrysen Paavo.

Johanin isä oli Anders Stålhane ja äiti Brita Elisabeth Pistolhielm. Tasan kymmenen sukupolvea sitten eläneet isovanhempani. Brita, joka leskeksi jäätyään ja useamman kerran naimissa oltuaan näki miten Gammelbyn kartanon alamäki alkoi. Poikansa Johan omisti ja hoiti pääasiassa Kotkaniemen säteriä yhdessä vaimonsa Margareta Gyldenstolpen kanssa eikä aviomiesten kiihkeä vaihtuminen tainnut olla leskirouvan talonpidolle eduksi.

" Anders Stålhane kuoli v:n 1673 lopulla paluumatkallaan valtiopäiviltä Tukholmasta. Hänet haudattiin Tuusulan kirkkoon. Kartano joutui sen jälkeen perikunnan omistukseen - johdossa leskirouva Brita, eversti Erik Pistolhjelmin tytär. Hän solmi v. 1674 toisen avioliiton everstiluutnantti Johan Backin kanssa. Mies kuoli jo v. 1678. Brita Pistolhjelmin kolmanneksi aviomieheksi tuli v. 1682 majuri Henrik Kuhlman. Tämä oli v. 1678 eronnut armeijan palveluksesta vanhuuden vuoksi. Kuhlman omisti Mälkiäisten kartanon Tyrvännön kappeliseurakunnassa. Hänen ilmoitetaan kuolleen v. 1692 Mälkiäisissä, mutta tulleen haudatuksi v. 1694 Tuusulan kirkkoon. Kuhlmanin vaakunakilpi ripustettiin Tuusulan kirkon seinälle ja se on siellä nykyäänkin. (Lähde: Jully Ramsay s. 242-243, 454) Ratsumestari Stålhanen perikuntaa kohtasi v. 1689 ikävä yllätys, joka ei anna mairittelevaa kuvaa ajan verohallinnosta. Viranomaiset havaitsivat nimittäin, että kruunu ei ollut saanut v:sta 1631 lähtien lainkaan osuuksiaan Vanhankylän ratsutilan kymmenyksistä. Maanmittauskomissaari oli v. 1633 mitannut kartanon vuotuiseksi kylvöksi 7 1/2 tynnyriä, josta kymmenysten osuus oli 1 t 10 kp. Maaherra vaati päätöksessään 27. 11. 1689 Vanhankylän omistajia maksamaan kymmenykset kultakin vuodelta 1631 - 89. Kysymyksessä oli siis mahtava viljamäärä. Anders Stålhanen perilliset väittivät maksaneensa kymmenykset kirkkoherroille yhdessä näiden osuuden kanssa. Kirkkoherrat olivat siinä tapauksessa pitäneet kruunun osuuden itsellään. Tuusulan ensimmäisen kirkkoherran Johannes Lupeuksen perilliset haastettiin oikeuteen. Vastaamassa olivat Lupeuksen vävyt, kirkkoherra Johan Cramerus, kihlakunnankirjuri Juho Matinpoika ja kihlakunnankirjuri Simon Wijkman. Jälkimmäisen laatimassa selityksessä kiistettiin, että kymmenykset olisi otettu vastaan. Joka tapauksessa oikeus tuomitsi Lupeuksen perikunnan maksamaan kymmenykset hänen kirkkoherrakaudeltaan. (Lähde: Suur-Tuusulan historia, Valtionarkisto, Sipoon talvikäräjät. kirkonkylä 1690, talvikäräjät. 1691.) " ( Lainaus M.Strangin sukututkimussivustosta )

Tämä isoisoisoisoäitini Helena Johanintytär Stålhane vihittiin Berndt Otto Rehbinderin kanssa toinen päivä syyskuuta 1724 Liedossa. Rehbinderit olivat 1600-luvun alussa Ruotsiin tullut kuurinmaalainen suku, jonka yksi hienoimpia saavutuksia on Saku-oluttehtaan perustaminen. Virossa suvun omistuksessa oli mm. Udrikun ( Uddrich) kartano ja Suomessa sukunimeä paremmin tunnetaankin 15.7.1777 syntyneen Robert Henrik Rehbinderin etunimen mukaan nimetyt helsinkiläiset kadut pikku- ja isoroba sekä entinen Heikinkatu, joka nykyisin tiedetään kuitenkin paremmin Mannerheimintienä. Robert Henrikin väitetään ajaneen tehokkaasti suomaalaisten etuja keisarin kansliasta käsin.

Berndt Otto Rehbinderin äiti oli Sofia Ingeborg Pistolekors, aateloitua Leskis-sukua, jonka kantaisä oli hänkin suur-Ruotsia ollut rakentamassa aina Saksanmaalla saakka. Yrjänä Ollinpoika Leskisen oli aateloinut kuningatar Kristiina 22.11.1645 ja nimeksi sankarille pantiin Jöran Olofsson Pistolekors. Aatelisnimen Ykä sai tavastaan pitää pistooleja ristissä vyössään. Oli silti niin taitava aseidensa kanssa että väitetään pelastaneen itse kuninkaan hengen, josta sai aatelisarvon ja maaomaisuutta kuten tuolloin tapana oli. Hänen jälkeläisistään Abraham ja Israel toimivat sittemmin Olavinlinnan päällikköinä ja Abraham Pistolekorsin haarniska jököttää nykyisin Kansallismuseossa Helsingissä. Tosin ilman itse äijää. Joskus kokeilin mahtuisinko minä peltipukuun, mutta naurettavan pieni se oli. Pistolekors-suku asusteli aikoinaan Loikansaaren kartanoa Savonlinnassa mutta on Suomesta jo kadonnut. Ulkomailla Pistolekorseja sen sijaan sikiää edelleen aina Kanadaa myöten.

Kantaisä Göran Pistolekorsin isällä oli mielenkiintoinen lisänimi "Scott", joka tuohon aikaan tarkoitti lappalaista. Tosin hänenkin alkuperäänsä on haettu Baltiasta. Silti Olli Leskisellä oli myös sukunimi ja ilmeisen paljon omaisuutta koskapa sai ensimmäiseksi miniäkseenkin Hebla Baggen. Tosin Hebla kuoli ja Göran otti uuden vaimon Barbara von Strassburgista , joka oli Sofia Ingeborgin äiti. Pistolekorsien suku paransi asemiaan aatelistossa kun Sofia Ingeborg nai oikean paroonin ja vapaaherran (no:77) Berend Rehbinderin.

Paroonin titteliin lienee vaikuttanut sekin, että Berend´in äiti oli Munck af Fulkiloita ja isä vapaaherra hänkin, Bernhard Rehbinder till Uddrich ja että aatelisarvot kulkivat vielä tuolloin perintönä. Aateliston veroerivapaudet kumottiinkin Suomessa vasta vuonna 1920 ja muodolliset oikeudet niinkin myöhään kuin 1995. Tittelien perimistä ei silti ole hylätty ihan kokonaan, joskin koskaan ne eivät ole naisten kautta periytyneetkään.

Isoäitini isoisän isoisän äiti syntyi 1743 Paimiossa ja sai nimekseen Helena Juliana Rehbinder.

Helena Julianan toinen isoisistä oli siis parooni Berend Rehbinder ja toinen Johan Stålhane Tuusulan Gammelbystä. Yhtä kaukana sukupolvien ketjussa mutta isoisäni kautta ovat Zacharis Svensson Bucht ja vaimonsa Maria Larsdotter, joiden poika Isac Zacharisson Bucht muutti kotoaan Tammelan rälssitilalta Tuusulaan 1700-luvun alussa. Kun Isac sitten tarvitsi alkupääomia oman tilansa pitoon uudistilallaan Tuusulassa hän sai avun Johan Stålhanelta. Tuskin kumpikaan tiesi tuolloin sukujensa joskus yhtyvän. Sen se kuitenkin teki seitsemän sukupolvea myöhemmin.

" Johan Adolf Stålhane (synt. 1701), joka oli palvellut Uudenmaan jv-rykmentissä, asui kartanossa 1720-luvun lopulta lähtien osallistuen Tuusulan seurakunnan asioihin, mm. uuden kirkon rakennushankkeeseen. V. 1730 hän perikunnan nimissä karhusi Kyrölän Isak Buchtilta isänsä v. 1711 ja isonvihan aikana antamia lainoja. Bucht puolestaan syytti Stålhanea 500 sahatukin myynnistä Järvenpään metsistä. Lähde: Suur-Tuusulan Historia " ( lainaus M.Strangilta ).