Vuonna 1999 löydettiin itäisen Saksan Nebrasta pronssikautinen hauta, jonka esineistössä oli noin 30cm halkaisijaltaan oleva pronssikiekko. Siihen oli upotettu kultaisia kuvioita, jotka esittävät Aurinkoa, Kuuta, Seulasten tähtikuviota ja Isoa Karhua. ( http://www.himmelsscheibe-online.de/pics/himmelsscheibeeng.jpg) Auringon alapuolella pronssikiekossa oli kultainen kaari, jonka tutkijat tulkitsivat ns. aurinkolaivaksi. Erittäin merkittävä oli myös toinen kaari ns. horisonttikaari kiinnitettynä kiekon oikeaan laitaan. Vastaavia kuvioita on löydetty kaikkialta Euroopasta Egyptistä Fennoskandian kalliopiirroksiin asti. Metalliin taottua versiota, jossa kosmologia olisi yhtä kattavasti esitetty ja  jolla luultavasti on ollut tietty käyttötarkoitus ja –tapa, ei maailmanhistoria tunne samalta ajalta. Aivan erityiseksi asian tekee se, että tällainen esine kuvataan ja määritellään ihmeen tarkasti – suomalaisen Kalevalan Sampo-runoissa. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Pronssikauden ihmisille tuli tärkeäksi tietää tarkka vuodenaika, minkä tietämisen kehityshistoriaa taikka puuttumisen todellisuutta nykyinen juppi tuskin ymmärtää. Toisaalta tulevan ennustamisesta tuli tarve ei pelkästään agraarin toiminnan vuoksi vaan myös erätalouden ja paimentolaiselinkeinojen piirissä, sillä Euroopan ilmasto muuttui rajusti varsinkin viimeisen vuosituhannen kuluessa ennen ajanlaskun alkua. 9000 vuotta vallinnut lämmin jakso muuttui nopeasti kylmemmäksi, mikä merkitsi valtavia muutoksia luonnosta suoraan elävien ihmisten toimeentulossa.

Hyvin oletettavaa onkin, että Euroopan ”kansainvaellusaikaa” edelsi pitkä, useita vuosisatoja kestänyt jatkuvien muuttojen aikakausi, jolloin pohjoinen Eurooppa ”tyhjeni” väestön siirtyessä yhä etelämmäksi. Tämä pohjoisesta etelään suuntautunut vaellus aiheutti ajanlaskun alun tienoilla useita väestöpaineita Itämeren etelärannikolla. Esihistoriamme tämä osa, josta kyllä kreikkalaiset ja roomalaiset historiankirjoittajat puhuvatkin, pitäisi arvioida uudestaan ja nähdä ettei eurooppalainen kulttuurihistoria ollut niin yksipuolisen lineaarista siirtymistä barbaariudesta agraariin urbanismiin kuin miksi menneisyytemme on juutalaiskristilliseltä pohjalta ajateltu ja kirjoitettu historiankirjoihimme.    

 

Kiekon iäksi määriteltiin noin 3600 vuotta, joten sen takomisen ajankohta olisi vuoden 1600 eaa tienoilla. Saksalaistutkijoiden mukaan Nebran tähtikartta oli ainutlaatuinen pronssista ja kullasta valmistettu visuaalinen dokumentaatio, jota kyettiin kuljettamaan mukana. Sitä pidetäänkin todisteena siitä, että keskieurooppalainen kulttuuri ei ollutkaan niin alkeellista kuin on luultu. Pohjoisen ja läntisen Euroopan esihistoriallisten kulttuurien jäänteitä ( esim. megaliitteja kuten Stonehenge) tunnetaan, mutta niiden takana oleva tiedon ja myyttien maailma on melko tuntematonta ja pelkkien arvailujen varassa. Megaliittikulttuurin jäänteiden määrä läntisessä ja pohjoisessa Euroopassa on valtava ja ulottuu Ruijasta Kanarian saarille saakka. Silti tämän esihistoriallisen ja erittäin paljon samanlaisia elementtejä sisältävän kulttuurin myyttistä sisältöä ei ole jostain syystä haluttu edes kaivella. Voi tietysti olla, että kuvioiden ja kivirakennelmien käyttötarkoitus on liian vaikea ymmärtää, mutta kummallisen asiasta tekeekin se, että asutushistorian ja elinkeinojen levinneisyystutkimuksen kannalta tämä arkeologian näyttö on jätetty myös huomiotta.

Joskus tuntuukin siltä, että roomalaisen ajan jälkeen syntyneet erittäin vahvat kansalliset kulttuurit Euroopassa eivät haluakaan tuota menneisyytemme osaa tongittavan – koska suhteellisen nuoret kansallisuudet eivät vielä ole ”siinä iässä”, että kestäisivät totuuden. Ehkä vielä on liian aikaista paljastaa ettei sellaista pangermaanista esihistoriaa, jonka indogermaanisilla kielillä kehitellyt nationalismit itse ovat itselleen maalailleet, ja johon nykyinen historiankirjoituskin suurelta osin perustuu,  - ole ollutkaan koskaan olemassa.

Toisen vastarintaman muodostavat ne uskomusjärjestelmien kannattajat, jotka eivät ylipäätäänkään halua kaivella mitään epäkristillistä, joka saattaisi romuttaa useimpien nykyistenkin uskomusten ja tapojen alkuperän. Ja osoittaa konkreettisesti sen kuinka synkretistinen puhtaana kristinuskona pitämämme uskomusjärjestelmä lopulta onkaan.

 

Niinpä Nebran Sampo – kirjokansi kiekko on pantu tahallaan piiloon, eikä kukaan puhu mitään sen jälkeen kun tutkijoille esitettiin kalevalainen Sampo-runosto, mikä sopii täydellisesti kuvaukseksi tuosta pronssikautisesta esineestä.

 

Sampo-myyttihän tuli yleiseen tietoisuuteen vuonna 1818, jolloin Carl Axel Gottlund julkaisi väitöskirjansa Upsalan yliopistossa. Siinä värmlantilainen Maija Heikintytär Turpoinen puhuu sammosta pylväänä. Toinen kalevalainen sampo löytyy Z.Topeliuksen ( vanhempi) vuonna 1823 julkaisemasta kansanrunokokoelmasta, johon runot oli saatu lähinnä laukkuryssiltä. Kolmas ja kokonainen sampo- runokokonaisuus on saatu Vuonnisen Ontrei Maliselta, jonka laulut pani muistiin A.J. Sjögren ja joka julkaistiin vuonna 1898. Kaikkiaan sampoon liittyviä runoja on merkitty muistiin peräti 900 kappaletta. Itse Sampo-eepos ilmestyi vuonna 1949, jonka Matti Kuusi teki väitöskirjansa aineiston perusteella. Kuusi olikin löytänyt 33 erilaista samporunojen toisintoa. Hän julkaisi vuonna 1977 teoksen ”Finnish Folk Poetry Epic”, jossa hän liittää Sampo-tarustoon Väinämöisen Pohjolan matkan, Sammon taonnan, Pohjan neidon kosinnan, Sammon takojalle, Pohjolan vaurastumis

ja Sammon ryöstö – runot.

 

Sampo itse on puhututtanut paljon ja sen olemusta on yritetty selittää milloin miksikin. Ensimmäisen varteenotettavan tulkinnan esitti Helsingin yliopiston ensimmäinen suomenkielen lehtori C.N.Keckman vuonna 1840. Hänen mukaansa ”Sampo kuuluu olleen raudasta Kanteleen mukaan taottu soittokeino.” Kalevalan luoja, Elias Lönnrot piti sampoa epäjumalan patsaana, joka liittyi laajempaan maailmanpatsas-myyttiin. Lönnrotin mielestä sampo liittyi taivaankantta kannattalevaan tammi- taikka skandinaaviseen Yggdrasil-myyttiin. M.A.Castren taas katsoi sammon olevan paljon enemmän ja esitti sen tarkoittaneen temppeliä. Castren kiinnitti erityistä huomiota sammon kirjokanteen. Kalevalassa Louhi kysyykin Ilmariselta: ” Saatatko takoa Sammon, kirjokannen kirjaella?” Vuonna 1848 Castren teki matkan Kaukoitään ja silloin hän tuli vakuuttuneeksi, että Kalevalan runojen sisällöt ovat paljon universaalimpia kuin oli luultu. Hän oli saanut tietää, että buddhalainen temppeli oli mongolian kielellä ”sampo” ja kun siihen aikaan suomea pidettiin mm. turaanilaisten kielten sukukielenä ajatteli Matias Aleksanteri, että sammon kirjokansikin kuvasi muinaissuomalaisten temppelin kattoa. Myöhemmin Castren ( 1845 Fosterländskt Album:issa ) pehmensi väitteitään: ” Sampo on se sankariyritys, josta suomalainen eepos kertoo, ja Väinämöinen se sankari, johon tapahtumien koko ketju on kiinnitetty, niinkuin ne Homeroksella kaartuvat Akhilleuksen ja Odysseuksen ympärille. Väinämöinen hankkii, siihen pakoitettuna, rikkaan talismanin Pohjolalle, ja hän pakoittaa puolestaan Pohjolan antamaan sen takaisin, luopumaan siitä: se on lyhyesti sanoen runoelman pääsisällys.”

 

Edellä olevaa Castrenin kirjoitusta aikaisemmin oli Göttingenin yliopiston professori Jacob Grimm ihastunut tämän ruotsinnokseen Kalevalasta ( mikä on uskomattoman kehno ) ja erityisesti häntä kiinnosti Sampo. Grimm oli Euroopan ykkösmies alalla kirjoitettuaan Deutsche Mythologie –teoksen vuonna 1835. Opus oli mennyt kuin kuumille kiville ja eurooppalaiset käänsivät katseensa pohjoiseen. Sammon Grimm rinnasti saksalaisen kansanperinteen Wünscheldingeen (toivomusesineeseen). Hän esitti, että Sampo oli ihmemylly kuten skandinaavisen mytologian kuningas Frodin vastaava, ja kirjokansi oli myllyn päällä pidettävä kirjava vaate.

 

Tätä ideaa käytti myöhemmin vuonna 1886 hyväkseen kirjailija Viktor Rydberg teoksessaan ” Undersökningar i germanisk mythologi”, josta hurritutkija Hugo Pipping omi sen tieteilyynsä ja lausui vuonna 1933: ” On ilmeistä, että intialainen käsitys kosmismittaisesta rotaatiokoneesta ( so. Että taivasta kuvitellaan pyörivän pyörän kalatiseksi) on mitä läheisimmässä suhteessa Grotti-mylly-kuvitelmiin.” Tämä oli vain yksi svekomaanien yritys kymmenien joukossa viedä Kalevalarunojenkin alkuperä  Svea-mamman syliin. Silti itse idea oli älykäs.

 

Uudessa Kuvalehdessä vuonna 1894 kirjoitti Juhani Aho ” Mikä on Sampo?” Hän käänsi sammon takomisen kuvaukseksi taiteilijan työskentelystä teoksensa luomisessa. Tämän käsityksen omaksui Paavo Haavikko kirjoittaessaan käsikirjoitusta 1982 elokuvaan ”Rauta-aika”. Molemmat kirjailijat tajusivat kuitenkin, että Sampoon liittyi tavalliselta kansalta salattu tiedon maailma, jonka tunsi vain se, joka kykeni lukemaan Sammon välittämän viestin.

 

Kaukaiseen itään palasi teosofi Pekka Ervasti, joka oli Eino Leinon läheinen ystävä.

Tästä kertoo Ervastin vuonna 1916 ilmestynyt opus ”Kalevalan avain”. Siinä hän vertaa samporunoutta universaaliin elämänpuu-myyttiin mainiten tietysti Castrenin viisikymmentä vuotta aikaisemmin keksimän mongolien Sampo-temppelin sekä tiibetinkielisen Sangfu- elämän lähteen. Samaan nimiryppääseen kuului Ervastin mielestä myös zampun eli tiibettiläisten ”elämän puu”.

Ervastin kanssa yhtenevän käsityksen esitti Turun yliopiston teologian professori Uno Harva, joka julkaisi vuonna 1920 teoksen ”Elämänpuu”. Siinä elämänpuu on myyttinen ( tammi) joka kasvoi maasta taivaaseen. Sen hän liitti Baabelin torni-myyttiin. Uno Harvan selitystä jatkoi Helsingin yliopiston taidehistorian professori Onni Okkonen 1922 selittäen ”kirjokannen” kuvaavan taivasta tähtineen kuten myyttisen tammen lehvästönkin.

 

Nuorgrammaattisen kielitieteen Suomeen tuonut E.N. Setälä, joka saksalaisen koulutuksen saaneena pyrki vahvistamaan myös germaanista hegemoniaa historian tulkinnoissa selitteli sampo-sanaa ja siihen liittyvää sanaperhettä kielitieteen näkökulmasta ja päätyi myös esittämään Sammon määrätynlaisena maailmanpylväänä ja kirjokantta tähtitaivaan symbolina. Setälän symboliikkaa syvensi I.Kemppinen, joka julkaisi teoksen ”Suomalainen mytologia” vuonna 1960.  Teos ei ehkä ole saanut sen ansaitsemaa arvostusta, vaikka Kemppisen tulkinnat lienevätkin saaneet monien nykyisten tutkijoidenkin kannatuksen. Kemppinen päätteli Kalevan ja Pohjolan taistelun kuvaavan elämän ja kuoleman välistä kamppailua, jossa Sampo oli keskeisin tekijä. Kemppinen piti kirjokantta aurinkona.

 

Vuonna 1967 Helsingin yliopiston kansanrunoustieteen professorina toiminut Martti

Haavio julkaisi oman opuksensa suomalaisesta mytologiasta, jossa hän esittää saman idean kuin Harva. Sen mukaan sampo-runosto kuvasi taivaankannen pyörivää liikettä ja liitti koko mytologian laajempaan universaaliin ainekseen. Haavio vertasi sampoa Mahabharatan kosmiseen kirnuun, jossa sampo-patsas kuvaa kirnun taivaankantta kannattelevaa liikkumatonta mäntää.

 

Haavion oppilaana ollut ja hänen seuraajansa professorin pallilla oli Matti Kuusi, joka korosti Sammon asemaa kulttipatsaana; tiedetään, että Pohjois- ja Keski-Euroopassa muinoin palvottiin tällaisia kulttipatsaita. Kuusi selitti tällaiset kulttipatsaat Pohjantähden kohdalla olevan ”maailmansampaan” pienoiskuviksi, palvontayhteisön vilja-, karja- ja eräonnen ylläpitäjiksi. Norjalainen historiantutkija Knud Lid julkaisi vuonna 1949 tutkimuksen, jossa vertasi fornaldar-saagoja sampo-runoihin. Tässäkin oli tiukka yritys osoittaa kalevalan saaneen vaikutteita Pohjolan ylväästä mutta toivottoman epärealistisesta germaanisesta muinaisuudesta. Matti Kuusikin piti sampoa heijastumana universaalista uskomuksesta maailmanpatsaaseen, joka esimerkiksi muinaissaksilaisilla oli kuulu Irminsul.

 

Vaihtoehtoinen selitysmalli Kuusella oli teoriassa sampo –sampi, missä Kaleva palautuisi muotoon Kalava ja Suomi muotoon suomu. Uskomusjärjestelmä liittyi läheisesti vesistöihin ja vedenalaiseen maailmaan. Suomen kieli lieneekin ainutlaatuinen tässäkin suhteessa, mutta Matti Kuusen esittämä teoria lienee kuitenkin aivan liian kaukaa haettu.

 

Helsingin yliopiston uskontotieteiden professorina toiminut Juha Pentikäinen vuonna 1987 ilmestyneen teoksensa ”Kalevalan maailma” mukaan pitää samporunoja osana uskomusjärjestelmää, jossa sampo edustaa määrättyä hedelmällisyyttä ja maailmankaikkeuden rakennetta symboloivana konkreettisena patsaana ja palvontapaikkana.

 

Nebrasta löydetty pronssikiekko on täydellinen malli sammon kirjokannesta, joka naulattiin ( kiekon reunan reijistä) pyhässä lehdossa olleen patsaan päähän. Levyn taivaskuvasta tietäjä pystyi määrittelemään kuluvan ajan hyvin tarkasti. Sen avulla hän pystyi ennustamaan ja ohjaamaan yhteisöä eteenpäin sekä selittämään ehkä osan yllättävistä tapahtumistakin. Sampopatsas toimi maailmankuvan antavana kosmisena rotaatiokoneena.