Joku jävla esitti äskettäin, että karjalaiset - ne 430 000, jotka menettivät ryssille maansa ja kiinteän omaisuutensa - olisivat olleet köyhiä, ja että luovutetut alueet olivat muka "kehitysmaata"! Väite on kuin suoraan Huvdstadsbladetin yleisönosastopalstalta 50-luvun vaihteessa. - Taikka esittäjä yritti vain loistaa sillä varmuudella minkä antaa vain täydellinen tietämättömyys...<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Jos puhutaan vesivoimasta, niin alkuun on todettava, että Suomen ensimmäiset vesivoimansiirtolaitokset rakennettiin 1800-luvun lopulla, ja ne kaikki sijaitsivat Karjalan alueella. Koko maailman ensimmäinen sähkövoimansiirtolaitos oli valmistunut vuonna 1891 Saksassa ja vain viittä vuotta myöhemmin Pitkärannan rautatehdasta varten rakennettiin sähkölaitos Uuksun koskeen. Seuraavaksi rakennettiin  Kivenkulman ja Jukakosken voimalaitokset vuonna 1897 - 1898. Läskelän voimalaitos Harlun pitäjässä oli seuraava, ja sinne sijoitettiin myös ensimmäiset Suomessa rakennetut generaattorit. Kun Lavolan voimalaitos valmistui vuonna 1900, oli jo perustettu ensimmäinen alan tarvikkeita valmistava yhtiökin, Paul Wahl & Co, jonka senkin pääkonttori oli Viipurissa. Lavolan voimalaitoshan sijaitsi Vilajoella, josta 33 kilometrin päässä ollut Viipuri sai sähkönsä. Sähkövalo tuli siis Suomeen Karjalan kautta...

 

Teollisuuden sähköistämisen lähdettyä liikkeelle edistyi toiminta nopeassa tahdissa. Teollisuuslaitos toisensa jälkeen rakensi sähkövoimalaitoksia saadakseen halvempaa energiaa laitteille, jotka aikaisemmin oli kytketty suoraan vesiturbiineihin taikka höyrykoneisiin. Ennen ensimmäistä maailmansotaa rakennettiin Kaukaan lankarullatehtaan, Gallénin konepajan, Siitolan voimalaitoksen, Simpeleen tehtaan Lahnastenkosken ja Pitkäkosken sähkövoimalat. Vuonna 1909 oli pohjoisessa Karjalassa rakennettu Sarionkosken voimalaitos, josta Värtsilä sai sähkönsä. Lieksa sai energiansa 1913 valmistuneesta Pankakosken voimalasta 16 vuotta ennenkuin helsinkiläiset kunnolla tiesivätkään koko ihanuudesta. Sen rakennutti Enso-Gutzeit Oy. Vuoksi oli kuitenkin sekä vesimäärältään että pudotuskorkeuksiltaan ehdoton ykkösvesistö silloisessa Suomessa ja sen erilaisia rakentamissuunnitelmia oli useita - jotka kaikki ensimmäinen maailmansota sotki kokonaan.

 

Suomen itsenäistymisen jälkeen Vuoksen voimalaitosrakentaminen pääsi vauhtiin ja sitä varten perustetun valtion toimikunnan johtajaksi tuli Hugo Malmi. Imatran voimalaitos ( josta Helsinkikin alkoi saada sähköä ) valmistui 1929, jonka jälkeen Etelä- ja Lounais-Suomen kantaverkko sai alkunsa. Huomautettakoon siis eräille sivistymättömille moukille, että Laatokan "erämaan" harlulaisetkin olivat tottuneet sähkövaloon jo lähes sukupolven ajan ennenkuin helsinkiläiset saivat sammuttaa päreensä ja öljytuikkunsa taikka kaasulamppunsa - oululaisistahan nyt ei kannata mitään sanoa. Olivat tervassa ja höyhenissä…

 

Ja mitä muuhun Karjalan luovutettujen alueiden teollisuuteen tulee, niin voisihan tuota mainita muun muassa että:

 

Teollinen suurtuotanto alkoi meilläkin tekstiiliteollisuudella, joka jäi melko nopeasti muiden alojen varjoon. Suomen rauta-, konepaja- ja kutomateollisuuskin kehittyivät 1880-luvulle saakka pääasiassa Venäjän markkinoiden varassa. Kehitys alkoi kulkea vuosisadan keskivaiheen jälkeen hyvin ripeästi ja samalla syntyivät ( 1860-90) elintarvike-, nahka- ja porsliiniteollisuuden yrityksemme, joiden varsinainen kasvaminen tapahtui sitten ensimmäisen maailmansodan myötä, sota kun kulutti juuri niiden tuotteita. Sotatarvikkeiden tuotannossa erityisen mainittava tekijä oli mm. Vuoksenniskan rautatehdas.

 

Itsenäistymisen jälkeen teollisuus jakautui vienti- ja kotimarkkinateollisuuksiin. Vienti ei vetänyt ja teollisuuden oli tultava toimeen pelkkien kotimarkkinoiden varassa. Tässä suhteessa Karjala oli aivan omaa luokkaansa - sen kaupunkikeskuksien ja taajamien

tapaista suhdetta ympäröivien maaseutujen pienyrityksiin ei näy missään muualla Suomen historiassa, mikä voidaan tulkita niinkin, että karjalainen ihminen ei lamaantunut silloin kun Venäjän vienti vallankumouksen jälkeen loppui äkisti, hän ei siirtynyt työttömyyskortistoon taikka liittynyt kaupunkilaumaan - vaan siirtyi tuotantoon, joka sopi kotimarkkinoille. Niinpä mitä tahansa teollisuudenalaa tarkastellen, on nähtävissä se, että vuosien 1918-24  ja 1929-32 lamakausienkin aikana ja varsinkin niiden välissä Karjala veti väestöä muualta Suomesta - koska siellä meni paremmin kuin muualla.

 

Parhaiten voitiin tietysti kaupunkeja ja taajamia ympäröivillä maaseuduilla, jotka kykenivät tuottamaan enemmän tuotteita kuin mitä itse tarvitsivat ja saivat ne helpohkosti myytyä toreilla ja kauppapaikoissa. Esimerkiksi Viipurin teollisuuden alku syntyi elintarvike- ja nautintoaineteollisuudesta, joka ennen itsenäistymistä oli aloitettu.

Toiseksi kohosi metalliteollisuus, joka oli lähinnä konepajateollisuutta. Monikaan ei tunnu tietävän, että suurin osa koneista ja laitteista on varsin uusia keksintöjä; esimerkiksi ensimmäisen niittokoneen keksi McCormick USA:ssa vasta 1834, Gérard Ranskassa puimakoneen vuonna 1850, automaattinen kehruukone keksittiin 1830 ja Heilmannin kampakone 1844, Bordonin höyrykäyttöinen pudotusvasara otettiin käyttöön 1830 ja Naysmithin höyryvasara 1841. Suuret muutokset - siirtyminen höyrykoneista sähköön tapahtui vasta aivan 1800-luvun lopulla, jolloin kehitys muutti eniten nimenomaan konepajateollisuutta. Sähkötekniikan ällistyttävän nopea kehitys edisti työstökoneteollisuutta ja hienomekaniikkaa; esimerkiksi hammasjyrsimet, Bouheyn kärkisorvit, hitsauskoneet, Nortonin hiomalaitteet, Ricen porat jne.

 

Viipurin konepaja perustettiin 1861 ja se valmisti etupäässä maatalouskoneita, yksinkertaisia ajoneuvoja, lukkoja, nauloja jne. 1864 yhtiö myytiin osakeyhtiölle, jonka yhtenä osakkaana oli Hackman & Co josta myöhemmin tuli Viipurin Konepaja Oy. Sen uusi valimo valmistui 1867 ja 1869 rakennettiin iso laivatelakka, pannupaja, laituri ja nostokone. Tuotteena oli etupäässä höyrylaivat. Se oli alansa johtava laitos Suomessa mutta ajautui ahdinkoon 1883, jolloin sen vuokrasi E. Filemon Gallén. Viipurissa oli myös toinen suuri konepaja, Valtionrautateiden konepaja, jossa työskenteli ennen sotia noin 700 henkeä. Paul Wahl siirsi 1888 Varkauden sähkötehtaansa Viipuriin. Se valmisti dynamokoneita, sähkömoottoreita yms. Wahlin yhtiö omisti myös sähköaseman, joka toimitti sähkön Viipurin valaistukseen. Viipurin kaasutehdas oli perustettu 1860 ja se joutui Hackman & Co:n hoidettavaksi vuonna 1873. Kyrönkosken rautalanka- ja naulatehdas oli perustettu Viipuriin 1876 ja Säiniönjoen varteen Yläsäiniön kylään oli rakennettu toinen naulatehdas, joka tullipolitiikan vuoksi joutui lopettamaan. Sorsakosken tunnettu hienotaetehdaskin Leppavirralla oli alunperin Karjalasta, jossa se perustettiin 1875 Vahvialan Nurmeen.

 

Sortavalan ja sen ympäristön suurimpia yhtiöitä olivat puuliike Supinen Oy, Sortavalan Telakka ja Konepaja Oy ja Kiviniemen saha, jonka omistaja oli Suomalainen puuliike Oy. Liikolassa toimi Jokisen nahkatehdas sekä Sortavalan mylly Oy.

Käkisalmessa sijaitsi kuulu Suotniemen fajanssitehdas, joka vei tuotteensa lähinnä Pietariin. Waldhofin teollisuuslaitosten yhteydessä oli voimalaitos ja korjauspaja. Vuonna 1920 Käkisalmeen perustettiin Liljeqvistin kone- ja korjauspaja, josta tuli sittemmin yksi Itä-Suomen suurimmista. Antreassa oli kiviteollisuuden lisäksi myös raakasokeritehdas, joka ennen sotia ehti muuttaa melkoisen osan Kannaksen viljelytuottannosta sokerijuurikkaaksi - ensimmäisenä Suomessa. Jääskessä toimi Kuitu Osakeyhtiön tekokuitutehdas Vuoksenlaakson teollisuusalueella, jonne sähkövoima saatiin Rouhialan voimalaitokselta. Työntekijöitä oli 500. Tehdas ehti toimia vain vuoden ja evakuoidut koneetkin jouduttin sittemmin luovuttamaan Neuvostoliitolle kesällä 1940, jolloin Kuitu Oy teki konkurssin ja yrityksen jatkajaksi tuli Valkeakosken Säteri Oy.

 

Vuoksen vesivoimaa käytettiin teollisuustarkoitukseen ensimmäisen kerran Enson tehtailla. Klooritehdas valmistui 1934, kuparisulatto ja rikkidioksitehdas 1935. Vuonna 1915 oli perustettu Elektrometallurgiska Ab Vuoksenniskalle ja 1925 Vuoksenniska Oy. Vuonna 1933 laitokset fuusioituivat. Kemiallinen puhdistuslaitos valmistui 1936 ja briketoimisosasto samoin sekä terästehdas ja valssaamo seuraavana vuonna. tehdasta laajennettiin vuonna 1939, jolloin sen sähkömasuuni oli maailman suurin. Liekö sitten ollut yksi Stalininkin innoittajista...

 

Elintarviketeollisuus kehittyi aivan samalla tavoin; esimerkiksi leipomoiden laitteistot, joista uunin muoto muuttui vasta 1850 kun englantilainen Perkins keksi höyryuunin ja sähkökäyttöiset taikinakoneet ja kaulimet otettiin käyttöön. 1900-luvulla otettiin käyttöön tunneliuunit, joissa paistettavat eivät pysähtyneet lainkaan. Havin olutpanimo oli perustettu 1845 Viipuriin ja sillä oli kilpailijana Yhdysoluttehdas, jonka omisti Carl Rothe & Co. Tämä puolestaan osti kaikki pienemmät kilpailijat ja tuli sillä tavalla Suomen toiseksi suurimmaksi olutpanimoyritykseksi. Toiminimi Tschusoff & Sapeteff omisti puolestaan Bavaria-oluttehtaan, joka pian nousi Viipurin toiseksi suurimmaksi. Se puolestaan toimi myös tisleiden valmistajana sekä etikka-, punssi- ja asfalttialallla. Kauppaneuvos Sergejeff perusti 1878 tupakkatehtaan, joka oli varustettu aikansa moderneimmilla koneilla ja laitteilla. Sergejeffin kanssa kilpaili puolestaan Viipurin tupakkatehdas Oy, joka oli perustettu 1897.

Vuonna 1849 oli tukkukauppias Anton Alfthan siirtänyt Johanneksesta Viipuriin kynttilä- ja saippuatehtaansa, joka valmisti steariini- ja talikynttilöitä, saippuaa ja rikkihappoa.