Jos joutuisin viettämään kesäpäiviä Dragsfjärdissä taikka jossain muualla hiittisten nevadassa<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

etsisin sellaisia gneissikallioalueita, joita muut ihmiset jostain syystä kaihtavat - kyyt voisivat olla yksi syy. Niistä minä pidän. Sitäpaitsi ne ovat todellisuudessa täysin vaarattomia ja erittäin hyödyllisiä ja viisaita elukoita. Myös hyvän makuisia. (Pitäisikö esittää eräs hyvä resepti kyystä paistettuna tuoreena nuotiolla kastikkeen ja pastan kera? )

 

Gneissijuonista etsisin poikkeuskohtia, rakoja, värimuutoksia ja muita sellaisia paikkoja, joissa voi olettaa piilevän esimerkiksi gahniittikiteitä. Ne ovat sinkki-alumiinioksideja ja eräin ominaisuuksin voivat esiintyä myös spinelleinä. Gahniitti- ja spinellikiteet ovat yleensä tummia vihertävänmustia oktaedreja. Parhaat ovat läpikuultavia mutta yleensä eivät. Parhaiten niitä löytää kaivelemalla saman mineraalin mustaa pienirakeista herkyniittiä. Silloin kun sinkin määrä herkyniitissä kasvaa, muodostuu usein näitä gahniittikiteitä. Spinellikiteisiin taas tarvitaan annos magnesiumia sinkin sijasta, ja näin käy etenkin kalkkipitoisten mineraalien seurassa. Pikkuhiljaa juonimuotoja seuraillessa tämänkin asian oppii näkemään. Mitään kemiallisia analyyseja ei tarvita.

 

Sama etsintäpaikka kävisi myös kordieriitin hakemiseen. Sitäkin nimittäin on löydetty Dragsfjärdistä. Lähemmin Tynglaxin seudulta. Ja sen voisi myös sekoittaa edelliseen, sillä usein tämä magnesium-alumiinisilikaatti on yhtä tummaa ja kiiltävää sekä löytyy aivan samalla tapaan rikkonaisista gneissijuonista. Kordieriittikiteet ovat kuitenkin selvästi "epämääräisempiä" kuin gahniitti- tai spinellikiteet. Ne ovat poikkileikkaukseltaan suorakulmaisia taikka heksagonisia ja väriltään sinisiä taikka vivahtavat violettiin ja selvästi kahtaistaittoisia ollen toiselta suunnalta sinisiä ja toiselta harmaita. Eron huomaa helposti käännellessään kideryhmää 90 asteen kulmassa. Taikka tarkkailijaa, jos se on mahdollista.

 

Dragsfjärdistä voisi löytyä myös granaatteja ( siis räjähtämättömiä) jos pääsee kaivelemaan vaikkapa Ytterkullan kalkkikivilouhokselle. Todennäköisin granaatti on silloin grossulaari, joka kemiallisesti on kalsium-alumiinisilikaatti ja väriltään hailakan vaalea. Parhaimmillaan se voi kuitenkin olla läpinäkyvä keltainen, vihreä taikka punainen. Aikoinaan tämä Ytterkullan grossulaari tunnettiinkin nimellä romanzowiitti, ja sitä pidettiin erittäin arvokkaana jalokivenä - mitä se tietysti on vieläkin. Nimi annettiin Helsingin Yliopiston varakanslerin kreivi Nicolas de Romanzoffin kunniaksi.

Toinen löytöpaikka siinä lähellä on tiettävästi Norrsundvik. Mutta valitettavasti en itse tunne kyseisiä louhoksia henkilökohtaisesti, jotta voisin neuvoa tämän enempää.

 

Myös maasälvistä löytyy paikkakunnalta mikrokliinia, joka kuten helposti voi huomata, liittyy sekin samanlaiseen mineraaliympäristöön kuin edellä luetellut, ja on sen lisäksi beryllin "seuralainen". Niinpä tätä kalimaasälpää löytäessä dragsfjärdiläisessä gneissijuonessa, voisi hyvin alkaa katsella myös beryllikiteitä. Paras mahdollinen paikka lie Rosendalin pegmatiitti, josta 20-luvun lopulla tiedetään löytyneen berylliä. Ja missä on berylliä voi olla myös sitä kunnon kiteinä. Eli pieni mahdollisuus on löytää kehno smaragdi. Vähemmän jalonakin berylli on erinomaista korukiveä, joten löytö on aina arvokas. Mikäänhän ei silti estä toivomasta päävoittoa...

 

..joka olisi tietysti krysoberylli, jossa olisi vielä hyvä kissansilmäilmiö eli chatoyance. Tämä mineraali on beryllium-alumiinioksidia, jonka kovuus on niinkin suuri kuin 8,5. Kivi on siis selkeästi jalokiviainesta. Väri vaihtelee kellertävän vihreästä keltaisen, harmaan ja ruskean kautta sinivihreään ja on parhaimmillaan läpinäkyvää. Kiteet ovat litistyneitä, levymäisiä ja harvemmin prismaattisia. Löydön arvo nousee monikymmenkertaiseksi jos hionnassa onnistuu tuomaan "kissansilmän" hyvin näkyviin, mutta raakanakaan se ei ole ihan mitätön.

 

Minulla sattuu olemaan parikin pientä briljanttihiottua punaista morganiittia, jotka ovat jaloberyllin punaisia muunnoksia ja jokseenkin harvinaisia - ja sitäkin arvokkaampia.

Aivan tavaton yllätys ei olisi, jos jostakin gneissijuonen raosta löytyisi raaka morganiittikin. Erikoista tietysti olisi se, että kivi kelpaisi vielä hiottavaksikin.

 

Komeimpana ja arvokkaimpana pitäisin kuitenkin kiiltävän mustaa tapioliittikidettä, jonka hyvin voisi löytää esimerkiksi Lemnäsin seudulta Dragsfjärdistä. Tapioliitti-niminen rauta-mangaani-tantaali-niobiumoksidi esiintyy pegmatiiteissa ( jotka ovat siis karkearakeisia magmakivilajeja juonina ja paakkuina toisten kivilajien seassa) monesti melko suurinakin hiukan epämääräisen näköisinä, mustina ja läpinäkymättöminä kiteinä siten, että vain jokunen prisma erottuu massasta. Taitavasti hiottu tapioliitti on upea korukivi. Mutta vain tarpeeksi varakas maksaa siitä tuntuvasti.

 

Ytterkullan kalkkikiven seasta voi löytää myös wollastoniittia, josta tehdyn kaulakorun näin kerran eräällä tyypillä. Se oli siten erikoinen, että fluerisoi ultraviolettivalossa. Wollastoniitti on kalsiumsilikaatti, joka on yleensä sälöistä ja kuitumaista vaaleaa läpikuultavaa kiveä. Kun sitä löytää silkinhohtoisena ja massamaisena, voi mineraalia hyvin työstää ja pinnasta tulee helmiäismäisen hohtavaa.

 

Mutta silmät kannattaa pitää auki myös Dragsfjärdin rannoilla, varsinkin poukamissa, ja puronvarsissa, joissa on hiekkaa; nimittäin yllättäen sieltäkin voisi löytyä ihan kelpoinen zirkoni. GTK:n listojen mukaan zirkonia on analysoitu ainakin Björkbodasta.

 

Joten eikun nenää maahan.