John Lockehan tunnetaan kai parhaiten teoksestaan " An Essay Concerning Human Understanding", joka ilmestyi 1660. Kirjassaan Locke väittää ettei kartesiolainen rationalismi tutki tiedon perusteita tarpeeksi pitkälle mihin on nykyisinkin helppo kenen tahansa vähänkin uutta neurofysiologiaa tuntevan yhtyä,<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

sillä tietoisuuden ideoiden eli mielteiden, ajatusten ja käsitteiden alkuperä on selvästi ja kiistatta kokemusperäisiä, empiristisiä ja subjektiivisia eikä ainoatakaan geneettisesti tai muuten perittyä ja myötäsyntyistä puhtaasti ajatteluun perustuvaa sisäistä ideaa ole olemassa. Niinpä ulkoiset objektit ja esineet vaikuttavat aisteihin ja synnyttävät erilaisia ideoita, kuten valkoisen ja mustan, lämpimän ja kylmän, kovan ja pehmeän, makean ja happaman mielteitä. Aistikokemuksen lisäksi ideat voivat perustua suoraan kokemukseen, joka ihmisellä Locken mielestä on omista sisäisistä mentaalisista tapahtumista, esimerkiksi havaitsemisesta, ajattelemisesta, uskomisesta, tietämisestä ja tahtomisesta peräisin.

 

Ideat kuuluvat tietoisuuteen, sisäiseen todellisuuteen. Aistimuksiin perustuvien ideoiden aiheuttajat taas ovat Lockella ulkoisen fysikaalisen maailman esineitä. Tästä syntyykin keskeinen ongelma: Millä tavoin ideat vastaavat niiden ulkoisia aiheuttajia ?

 

Tämän kysymyksen ratkaisemiseksihan Locke sitten jakaa tunnetulla tavalla esineet kvaliteetteihin, jossa primäärejä kvaliteetteja ovat kohteen kiinteys, ulottuvuus, ulkoinen muoto ja liikkuvuus - ja jotka ovat esineen ominaisuuksia riippumatta siitä havaitaanko esine tai ei mutta tämän kvaliteetin esineissä nämä ominaisuudet havaitaan aina kun esineetkin.

Primääristen kvaliteettien ideat ovat siis näiden kvaliteettien mukaisia.

 

Sekundäärisillä kvaliteeteilla Locke tarkoitti esineiden kykyä aiheuttaa ideoita, jotka eivät ole ollenkaan niitä vastaavien kvaliteettien kaltaisia. Kappaleiden rakenne, muoto ja ennen kaikkea niiden osien aistimattomat liikkeet aiheuttavat meissä värin, hajun, äänen, lämmön ja maun aistimuksia sekä vastaavia ideoita. Väri, haju ja ääni eivät ole esineiden ominaisuuksia vaan esineiden eräiden ominaisuuksien meissä aikaansaamia mielteitä. Ne ovat siten kokonaan toisenlaisia kuin vastaavan ulkoisen todellisuuden ominaisuudet.

 

Tämän lisäksi Locke esitti, että ihmisen kaikki tieto perustuu ideoiden vertailuun, jolloin ihmisjärki kohdistuu ideoiden välisten yhtäläisyyksien ja erojen tarkkailuun - mikä puolestaan on ns intuitiivista tietoa ja sellaisena ehdottoman varmaa ja kumoamatonta totta. Ideoiden välittömästä vertailusta voidaan johtaa uusia ideoiden keskinäisiä suhteita koskevaa tietoa kuten matematiikassa tehdään. Tämänlaatuista tietoa Locke sanoo demonstratiiviseksi.

 

Demonstratiivisen ja ehdottoman varman totuuden lisäksi on hänen mielestään olemassa vähemmän varmaa aistitietoa ulkomaailmasta, josta ei siis voi olla intuitiivista eikä demonstratiivista tietoa. Ja omasta puolestani painottaisinkin tässä kohdassa empiirisen tiedon subjektiivisuutta, jota meillä yleisesti on tapana yleistämällä olettaa noin vain kaikkien totuudeksi ja - harmiksi.

 

Kumpikin empiristi, John Locke sekä David Hume pyrkivät kumoamaan siis Rene Descartes´n todistelun " cogito, ergo sum " ja sillä synnytetyn kartesiolaisen rationalismin. "Ajattelen, olen siis olemassa" - ei heidän mukaansa todista mitään, sillä huolimatta päänsisäisten ideoiden logiikasta voi ulkomaailman ideat käyttäytyä aivan eri tavalla,

 

jota minäkin tässä kohdassa mielelläni kuvailisin sanalla - epäloogisesti tai jopa irrationaalisesti. Mutta en silti suinkaan pidä kyseisiä herroja omina auktoriteetteinani

 

vaan yritettyäni ensin lyödä lyttyyn sen luulon, että logiikassa piilisi ehdoton totuus tai ylivoimainen päättelykyky tai itse rationaalisuuden jumaluus,

 

kerron mitä luulen sattuman olemuksesta, jonka hahmon useimmat meistä pyrkivät löytämään tuijotettuaan toisen silmiin jonkun aikaa...

 

Tunnustan avoimesti, että en kovin hyvin tunne länsimaisen logiikan sisältöä ja historiaa ( joka on minusta inhottavan jankuttavaa), mutta tiedän kyllä hyvin käsitteen takana olevan sanan logos = sana, ajatus, puhe, järki ja että logiikalla ymmärretään oppia muodollisesti pätevän päättelyn säännöistä. Puhekielellä logiikalla kai tarkoitetaan pelkästään johdonmukaista ajattelua, mutta sen  merkitys tiedon muotoa tutkivana tieteenä taitaa olla vähemmän tunnettua ja se on todella harmi.

 

Mutta kun luulen tuntevani paremmin ja ainakin pidän enemmän vanhemmasta intialaisesta Nyãya-sutraan perustuvasta logiikasta, oletan, että merkitys logiikka = johdonmukaista ajattelua, riittää tässä.

 

Näillä kyseisillä herroilla, jotka kaikki elivät 1600-1700-luvuilla ei varmasti ollut tietoa siitä miten viestit ja ärsykkeet neuroverkoissamme suhahtelivat ja miten erilaiset hormoonit ja entsyymit yms vaikuttivat tajuntaamme sekä tietoisuutemme laajuuteen, syvyyteen ja varsinkin eri assosiaatioiden kytkeytymiseen.

 

Toisaalta heillä ei tiettävästi ollut myöskään selkeää mielipidettä siitä miten mentaalikieli ( neuroverkoston käyttöjärjestelmän kieli ) eroaa kommunikoinnin kielistä ( äidinkieli ). Nykyisinhän tiedetään, että ihmisen neuroverkko rakentuu yksilöllisesti niin, että eri osat kehittyvät pitkälle tarpeen ja käytön mukaisesti, tiedetään miten muistit toimivat, että ärsykeimpulssit ovat sähköisiä, että neuroverkkoa hallitsee monimutkainen kemia jne

 

Koska se systeemi eli järjestelmä, jolla aivot kaikkine neuroverkkoineen toimii, ei voi olla tämä sama foneemikoodinen kommunikointikielemme, olipa se nyt suomi tai englanti, ruotsi tai vinkuintia, voidaan hyvällä syyllä kysyä: Miten yhteistä on kommunikointikielemme käsitteiden ideat meidän kaikkien mentaalikieliemme käsitteistöissä ? Ovatko ne kaikilla samalla tavalla rajattuja ja tarkkoja ja toimivatko ne kaikilla samalla tavoin ?

Vai olisivatko sanojen tarkoitteet vain sumeita joukkoja ja kommunikoinnin viestit rakentuvatkin aivan eri tavoin kuin useimmiten luullaan ? Entäpä jos neuroverkkomme käyttöjärjestelmä toimiikin aivan eri tavoin kuin käyttämämme kommunikointikielet ?

 

Eikä se tunne logiikkaa lainkaan.

 

Minun mielestäni onkin väärin puhua logiikasta = johdonmukainen ajattelu, silloin kun puhutaan aivojen neuronien toiminnasta ilman kuvitelmaa, että ajattelumme olisi pelkkää kommunikointia kuvitellun minämme kanssa. Ja väitän, että se mitä tavallisesti luullaan logiikaksi, onkin pelkkää fyysistä rakennetta ja toimintaa, joka jokaisella ihmisellä on yksilöllistä eikä siten mitenkään objektiivisen loogista.