Me länsimaisen kulttuurin ja hyvinvoinnin erinomaisuudessa kieriskelevät sosiaaliset piruparat olemme hiukan eksyksissä tiedon hallintamme kanssa sekä luuloinemme, jotka eivät pidä yhtä toden todellisuuden kanssa. Lähinnä haluaisinkin siksi puhua siitä miksi me oikeastaan emme tiedä mitään - ja miksi "tietämisellä" ei olekaan mitään väliä.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tavallisin nykykäsitys siitä miten havainnoimme ja muodostamme käsityksiä ympäristöstämme liittyy kybernetiikkaa varten kehiteltyyn informaatioteoriaan.

Sen mukaan aistimme vastaanottavat ympäristöstä eri tavoin informaatiota, joka koodataan määrätyn aistielinten hallitseman koodin mukaisesti hermoimpulsseiksi ja sitä kautta keskushermostoon.

 

Mahdollisina koodeina on pidetty esimerkiksi hermoimpulssien sykäysmäärää sekunnissa, impulssien välisiä intervalleja taikka niiden määrättyä jakoa, ärtyneiden hermosolujen määrää, jne. Nämä teoriat tietysti edellyttävät myös sitä, että aivopäässä hermoja on dekoodaaja, joka sitten purkaa tulleen informaation. Tämä teoria on kuitenkin täysin mahdoton ja nykytietämyksen perusteella melkoisen naurettavakin.

 

Silti meistä useimmat uskovat näin tapahtuvan - ja uskovat koska luulevat  "ajattelevansa" samalla kielellä, jolla kommunikoivat. (Toisaalta suhtautumistamme itseemme vaivaa vahvasti uskonnollinen psykologismi, joka aivan tahallaan ja tarkoituksella mystifioi fyysisen ihmisen yksinkertaisimpiakin kemioita, mutta myös yksinkertaistaa behavioristisella tavalla monimutkaista kemiaakin.)

Keskushermoston mentaalinen kieli on kuitenkin täysin erilainen kuin puhumamme kielet sekä rakenteeltaan että toiminnaltaan ja oikeastaan siitä pitäisikin käyttää jotain muuta käsitesymbolia kuin sanaa, kieli. Aivojemme moniulotteinen rakenne luo suoraan primääreistä aistiärsykkeistä sen informaation, mihin reagoimme ja minkä "ymmärrämme". Mitään koodeja ei ole. Jopa foneemikoodisten kieltenkin koodit aivot tulkitsevat melkoisen sumeina määrätyistä syistä. Ja juuri siksi tarvitsemme esimerkiksi matematiikan eksaktikäsitteisen kielen.

 

Minäkin arvostan helvetisti kieltä keksintönä ja välineenä - mutta en kuvittele sitä silti miksikään jumalaiseksi erityislahjaksi, joka eroaisi täysin muiden eläinten kommunikoinnista.

 

Se, että kuvittelemme havainnoivamme ympäristöämme kuin informaatioteorian mukaiset koneet ja laitteet, vääristää todellisuutemme - todellinen ympäristömme on toisenlainen kuin minkä aistimme rakentavat tietoisuuteemme. Virhe moninkertaistuu kun luomme ympäristöstä edelleen kuvaa kommunikointikielillä ja ihmiseen keskittyvin kulttuurein ja niiden meemein. Ja toimimme sen mukaan enää korkeintaan ihmetellen, joskus hymähdellen niitä harvoja, jotka pystyvät vielä ( esim. meditaation avulla) kokemaan aidon todellisuuden. Yleinen suunta on tässäkin suhteessa negatiivinen, sillä se mitä voisimme oppia "vanhoista kulttuureista" (ja esimerkiksi luontouskonnoista, zenbuddhalaisuudesta, taosta jne) useimmiten pilataan mystifioimalla tai kaupallistamalla ne. 

 

Miten todellisuus sitten poikkeaa tajuamastamme todellisuudesta; kysymys on tiedosta, siitä miten tieto muodostuu ja rakentuu, vaikuttaa ja miten se pitäisi ymmärtää - ja miten siihen silti suhtaudutaan. Oikeastaan perimmäisenä vääntäjänä on kommunikoinnissa ( myös itsemme kanssa) käyttämämme kieli. Mehän ajattelemme olevamme vapaasti tahtovia minuuksia, jotka kykenevät rationaalisesti arvioimaan hallitsemamme tiedon perusteella sitä sun tätä

 

ja todellisuudessa olemme kuitenkin miljardien erilaisten aineenvaihdunnallisten organismien muodostamia komplekseja kaikkeudessa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja on riippuvainen taas miljoonista erilaisista komplekseista kaiken aikaa - kykenemättä koskaan olemaan itsenäisesti tahtova ja toimiva holistinen toiminnallinen yksikkö.

Me rakennumme geneettisen perimämme alkuun potkaisemana määrättyihin ympäristöihin, vaihtuviinkin, ja luomme vuorovaikutussuhteita kaikkeen meitä ympäröivään ainemereen ja energiaan. Lajikumppanimme eivät tässä suhteessa merkitse oikeastaan yhtään mitään.(T. Dobzhansky teoksessaan)  Biologia ja maailmankatsomus: "Geenit eivät määrää ihmisen yksilöllistä olemusta, vaan yksilö kehittyy organismina suhteessa todellisuuteensa."  Joten se todellisuus, jolla me ympäröimme itsemme ja jälkipolvet - on ratkaiseva merkitys.  Niinpä kun kaikki ennakoimattomat muutokset ovat uhka organismille emmekä useimpia niiden seurauksia ymmärrä lainkaan, voi edessä yhtäkkiä olla mitä vain. Ja silti me muka "tiedämme"...

 

Meidän keskushermostomme, joka on stabiilein ( vaikkakin hyvin plastinen) osa systeemiä tai prosessien sarjaa, tallentaa informaatiota solukkojärjestelmiimme ja tuo niitä taas esiin sillä rakenteella mihin muotoon on kasvanut. - Siis se informaatio, jonka olemme sisäistäneet, ei suinkaan ole samanlaista kuin kybernetiikan tarvitseman informaatioteorian tieto-käsite, vaan rakenteellista - jolloin sen merkityskin meille toiminnallisina systeemeinä, "elävinä organismeina" on aivan toinen. Saamme sitä esiin "tuntemalla" tai "kokemalla", ymmärtämällä ja kuuntelemalla itseämme - mikä ei tarkoita vain fyysistä ruumistamme, vaan koko vaikutustamme ympäristöömme ja vastaanottamaamme vaikutusta, jonka yksi pieni osa on tietysti kommunikaatiokin. Tässäkin haluaisin vähätellä sosiaalisen kentän merkitystä, sillä pidän sitä kaikkeen muuhun vaikutukseen nähden perin vähäisenä osasena.

Saman asian voisi kyllä sanoa niinkin, että me ihmiset pelkästään luulemme hallitsevamme sitä tietoa ja informaatiota, jonka perimässämme ja elämämme aikana sitoutuu "lihaamme" ja jonka säilömme muistisoluihimme - todellisuudessa tuo tieto on hallitsematonta ja juuri se hallitseekin meitä.

 

Mihin tämä harha, (joka on siis lähinnä kuvitelmaa siitä, että loogisen ja rationaalisen kielen avulla voisimme tahtoa ja vaikuttaa tiedon avulla) meitä johtaa; me vieraannumme omasta "luonnostamme" kuten myös ympäröivästä luonnosta - mikä näkyy hyvin monella tavalla. Yksi vähäpätöisimpiä lienee se, että emme enää kykene virittämään immuniteettiamme ja sairastumme sen vuoksi melkoisen monenlaisiin vaivoihin kuten allergioihin, astmaan, syöpiin jne. Taikka vain harhailemme ilman elämisen tarkoitusta tilanteesta toiseen valtavirran viedessä - kun olemme joutuneet katkerasti kokemaan ettei tahtomme toimikaan...

 

Toisella tasolla vääristynyt suhteemme "tietämiseemme" saa aikaan epärealistisia ja irrationaalisia tavoitteita, joskus jopa läheltä piti - tilanteita koko maapallolle.

Pahinta on kuitenkin näennäisen hyvinvointimme takapuoli, se jonka yleensä pyyhkäisemme puhtaaksi vain olemalla näkemättä; siis saasteet, suurempi puoli maailmaa ja ihmiskuntaa - se riistämämme, ja itsemme pilalle hemmottelu, tekniikalla itsemme invalidisointi yms.

Useimmat meistä länsimaisista ihmisistä uskomme melkoiseen repertuaariin täysin järjenvastaisia ihanteita ja uhraamme koko elämämme tavoitellen niitä, vaikka jossain syvällä sisimmässämme tunnemme ne turhiksi tai jopa naurettaviksi...