<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Hassuimmillaan ihminen on luullessaan hallitsevansa tätä (sattumien) maailmaa. Ei kuin Napoleon, Nero tai Hitler, vaan silloin kun hän arvottaa itsensä luomakunnan kruunuksi - kaikkein viisaimmaksi eläinlajiksi, jonka tehtävänä muka on alistaa valtaansa kaikki muut alempiarvoiset eläimet ja luonto. Hallita niitä hallitsematta Asiaa. Ihminen ei näet tunne edes itseään, ja luulee tai uskoo yhä enemmän vain omiin harhoihinsa;

 

Aivojensakin toiminnasta, ajattelusta, ihmisillä on kummallisen vääristynyt itseään ihannoiva mutta rajoittunut kuva: Siinä eläin, jonka aivot toimivat sähkökemiallisin impulssein - samalla tavalla kuin kaikilla muillakin selkärankaisilla - luulee kuvitteellisen persoonansa minuuksien keskinäistä kommunikointia siksi mentaalikieleksi, jolla hermojärjestelmänsä toimii.

Ja päättelee tämän harhansa perusteella, että kuvitteellinen itse, minänsä sisin olemus on rationaalinen ja looginen. Ja sellaisena poikkeaa muka täysin kaikista muista eläinlajeista, jotka toimivat vain "vaiston" varassa.

 

Eikä enää ymmärrä, miksi tämän Sapiens sapiensiksen on niin vaikeaa tänään elää "viisaan" itsensä kanssa. Eikä ymmärrä miksi ihmislaji uhkaa maailman tasapainoa ja miksi on olemassa niin paljon hätää ja kurjuutta, miksi hän vammauttaa itsensä työtahdillaan, miksi uupuu, masentuu jne.

 

Ihminen ei (enää) ymmärrä, että hänen aivojensa päätehtävä onkin torjua liian informaation aiheuttamaa ähkyä, joka aivoihin päästessään olisi kuin kombinatorinen räjähdys, - eikä tiedä ettei ole mahdollista ahtaa päänsä sisään murto-osaakaan siitä informaatiosta, todesta todellisuudesta jossa aistiensa sensorit kahlaavat jokainen sekunti. Hänen oma foneemikoodinen viestintäkielensä luo "rationaalisen harhan" jonka mukaan tietoa pystyisi omaksumaan rajattomasti sellaisenaan,  järjestelemään ja varastoimaan siististi tärkeysjärjestyksessä aivojen eri muistiosastoihin tulevaa hyötykäyttöä odottamaan. Ja josta sitten "järkeä" käyttäen tietoisesti ja keskusjohtoisesti jonkun yliminän valvonnassa ja suunnitellusti muka sitten kokoaisi kaiken loogisiksi rakennelmiksi ja toiminnoiksi.

Todellisuudessa aivoissa ei ole sellaiseen välttämättä tarvittavaa kartesiolaista teatteria, ei keskusvalvomoa eikä työnjohtoa. Itse asiassa jokainen minuuskin on vain kuviteltu olematon persoona.

 

( Erotuksena informaatiolle ja informaatiolle on todettava, että se tieto, joka välittyy kommunikointikielisenä ei ole primääriä koskaan. Poikkeuksena tästä on suggestiivinen informaatio, jota voidaan syöttää eri keinoilla lähinnä alitajuntaan suoraan aistien toimintaa manipuloimalla.

Kielellä esitetyn viestin sisältö ei juuri siksi olekaan sanojen merkityksissä vaan lähinnä lauserakenteessa, mimiikassa, painotuksissa, tauoissa jne.

Mutta se on jo aivan eri asiaa.)

 

Tosiasiassa ihminen on kuin minuuksia synnyttävä prosessi, joka  syöksähtelee tilaisuudesta toiseen luoden jokaiseen ympäristöön aina uuden minän ja todellisuuden. Aivan kuten muutkin eläinlajit tekevät omine ehkä hiukan yksinkertaisempine tietoisuuksineen itsestään.

- Mutta ei ihmismielessä myöskään ole mitään arkaaisia jäänteitä "villistä eläimestä", joka joskus pääsisi sotkemaan ihmisen rationaalisia kuvioita ja jota hänen pitäisi oppia hillitsemään tai ohjailemaan oikein...

 

Aivoissahan ihmisellä on kyllä sata miljardia hermosolua, joista jokaisella voi olla kaksikymmentätuhatta dendriittiä. Tuollainen neuroniverkosto kykenee muodostamaan enemmän yhteyksiä kuin mitä koko maailmankaikkeuden atomien lukumäärä on. Siis käsittämättömän paljon.

Mutta tuo kapasiteetti luo harhan sillä aivojen toiminnallinen rakenne on se, mikä määrää sisällön. Ei vain laadun, vaan myös määrän.

 

Kun aivojen evolutiivinen kehitys alkoi puoli miljardia vuotta sitten, kehittyivät ensiksi (edelleen ihmisellekin tärkeät) "matelijanaivot", jotka ovat "alitajunnan" ydin. Tämän jälkeen kehittyi limbinen järjestelmä alkaen siitä kun maapallolle ilmestyivät ensimmäiset nisäkkäät 200 -300 miljoonaa vuotta sitten. Tiedostamaton aivotoiminta kasvoi huimasti.

Nisäkkäiden aivot moninkertaistivat myös muistamisen kapasiteetin, joka liittyy kiinteästi emotionaaliseen aivojen toimintaan sekä alitajuntaan. Juuri siksi muistista joudutaan "kaivamaan" tietoa. Ja tallennuksessa liimaamaan se emotioon.

 

Tämän limbisen järjestelmän yläpuolelle kehittyivät kaksiosaiset isoaivot ja niiden kuorikerros, joka peittää kaiken kuin ryppyinen peitto. Aivokuori on vain noin kolme millimetriä paksu, mutta siinä on kuusi kerrosta, joilla kullakin on oma tehtäväalueensa. Poimuinen aivocortex on se osa, mikä erottaa ihmiset muista eläinlajeista. Ei niin, etteikö se olisi muillakin lajeilla poimuttunut, vaan siten, että ihmisellä se on kaikkein poimuttunein. Viimeeksi kehittynyt aivojen osa sijaitsee heti otsan takana. Se on isoaivojen otsalohko, joka on olennaisen tärkeä persoonallisuuden tunteelle, suunnittelulle ja ajatusten järjestämiselle. Siis se osa, joka valehtelee ja inhimillistää todellisuutta eniten, mutta joka tekee ihmisestä myös ihmisen - siis luovan eläimen.

 

Vaikka evolutiivinen kehitys osoittaa aivojen kasvaneen kuin puu, johon ajan myötä tulee uusia osia ja jossa oksat kasvusta huolimatta pysyvät aina samalla korkeudella, on aivojenkin toiminnallinen kuva säilynyt samana eikä "vanhojen osien" merkitys ole syrjäytynyt uudempien tieltä. Niinpä kun eliölajien selviytymisen pääpaino on sopeutumisessa olosuhteisiin, ei aivojen tehtävänä ole koskaan ollut maailman valloitus - vaan lajinsa sopeutumisen edesauttaminen. Mikä on toteutunut ihmisen kohdalla liiankin hyvin, niin, että ihmislaji on ryhtynyt jo sopeuttamaan ympäristöään itseensä, mikä vaatii myös aivoilta toisen asteen yhteyttä, oppimis- ja osaamiskykyjä, etenkin luovuutta. Ja se taas, kaksiteräinen ase kun on, tuottaa aina vain paremman kyvyn myös - valehdella itselleen.

 

Kun ihminen on kääntänyt evoluution tarkoituksen äippäin ja näkee yhä useamman olion ympärillään antropomorfisena ja keksimällään sekä irti päästämällään tekniikalla ( sairaanhoito, lääketeollisuus, kehitysapu, liikennevälineet, ravinnontuotanto, koulutus, sosiaalihuolto yms) nyt jarruttaa jo itse evolutiivista valintaa ja kehitystäkin, hän alkaa nähdä luonnon manipulointinsa luonnollisena ja alkuperäisen luonnon luonnottamana. Minkä havaitseminen itsessään näyttää siis tässäkin juuri siltä. Ja on se seikka mitä keskisormellani osoitan. Yritän pitää räpylääni niin, että osansa saisi tähän liittyvä naivi näpertely, jota kutsutaan luonnonsuojeluksi.

 

Informaatiota tuovat aivoille eri aistit, joiden solukoissa tieto muunnetaan sähköisiksi impulsseiksi. Pelkässä yhdessä silmien välittämässä kuvassa on kuitenkin aivan liian paljon informaatiota, joka aiheuttaisi aivoihin sellaisenaan tuotuna kombinatorisen räjähdyksen - niinpä jo satoja miljoonia vuosia sitten aivot alkoivat kehittymään torjuakseen tuon liian informaation ja päästääkseen läpi vain oleellisimman osan aistiärsykkeistä. Ja ihmisaivotkin toimivat pääosin edelleen niin eikä rationaalisesti ja loogisesti kommunikointikielellisiä rakenteita käyttäen - kuten ihminen ihailemansa järjen harhauttamana yleisesti silti luulee. Ja kun vastaava informatiivinen torjuntamalli vaikuttaa määrätyllä tavalla myös foneemikoodisten sanojen merkitysjoukoissa sekä kielellisessä assosiaatiossa, on ihminen  toiminnassaan  johdonmukainen ja järkevä vain - teoriassa.

 

Aivot rakentelevat alitajuisesti hypoteettisia malleja, muotoja, kausaliteetteja, olioita, joita sitten etsivät aistien välityksellä havaintokentän vilinästä - ja kun löytävät, vasta silloin aloittavat sekundäärisen toiminnan, jonka yksilö tiedostaa.

Tietoinen todellisuus, jossa yhtenä pirtelön osasena ovat siis alitajunnan rakentamat odotukset koetaan "oikeana todellisuutena". Alitajuista osaa tietoisuutemme todellisuudesta Australian aboriginaalit pitävät  ainoana oikeana todellisuutena ja sitä tonkimalla pyrki Freud selvittämään ihmisen psyykkisiä ongelmia. Silti oikea maailmammekin on vain hypoteesien hallitsema maailma, johon on valittu informaatiotulvasta kullekin yksilölle olennaisin - se osa, johon kuuluvat vain hänelle sopivat totuudet. Siksi ilman unta, joka vapauttaa aivot afferenttien aistien paineesta hetkeksi, menee "tosi ja kuviteltu" ,siis aivojen subjektiivinen todellisuus sekaisin. Seuraus voi olla niinkin vaikuttava, että ihminen menehtyy. Ilmeisesti nukkuminen onkin aivotoiminnassa se tapahtuma, jolloin alitajunnan tarvitsemaa informaatiotorjunnan hypoteesiarmeijaa järjestellään ja aseistetaan uusien ja vanhojen tietojen kombinaatioilla. Jos puolustus romahtaa, romahtaa koko tiedostamaton ja tahdosta riippumaton elintoimintojen hallintakin. Ja se on tappavaa.

Toki uni on myös eläimille tärkeä ja mm delfiinit tiettävästi nukkuvat toinen aivopuolisko vuorollaan hereillä ollen. Mielenkiintoista olisi myös tietää voitaisiinko tietoisuuden lajikohtaista laajuutta ja syvyyttä mitata unen pituudella. Eri lajeillahan unen tarve on eri mittainen.

 

Taolaisessa, zen- ja osin buddhalaisessakin filosofiassa tavoitteellista on kyetä kokemaan aistitodellisuus ilman mielen hypoteeseja niin, että tulevan informaation määrää rajoitetaan muilla keinoilla ja vaikuttamalla suoraan alitajuntaan tietoisesti. Uskonnoissa taas kysymys on vaikuttamisesta juuri alitajunnan hypoteeseihin ja sitä kautta yksilön fenomenaaliseen puoleen. Eikä ole mitenkään epätavallista, että silloin tällöin vastaavan "valaistumisen" tai samaistumisen ympäristön kanssa kokee kuka tahansa. Mutta pitää sitä erikoisena tapahtumana koska ajattelee abojen unimaailman olevan naurettavaa taikauskoa eikä koe oman arkitodellisuutensa olevan puoliksi sitä samaa.

Mutta tavallisinta lienee se, että ihminen luulee ihan oikeasti olevansa vain joku niistä minuuksista, hypoteettisistä ideoista, jotka alitajunta luo aivojen turvaksi,

 

ja joita on alitajunnassa useita. Päästessään yhtäaikaa sekundääriseen tietoisuuteen sanotaan ihmisen persoonallisuuden jakautuneen - mikä osoittaa vain sen, että ihminen ei todellakaan tunne itseään. Kuvitellessaan, että ajattelee kommunikointikielellä, ihminen siis kommunikoi tietoisen minänsä avulla alitajuisen minänsä kanssa, mikä osoittaa samalla sen, että ihmisen fyysistä toimintaa ei järkeillä loogisella kommunikointikielellä, vaan alitajunnan mentaalikielellä, jonka rakenne on täysin toisenlainen kuin yksilöiden väliseen viestintään käytetty merkkijärjestelmä. Niinpä tietoinen harkinta, päättely ja "ajattelu" ovat aina sekundäärisiä, tulevat jälkijunassa ja

 

perustuvat alitajunnan hypoteettiseen maailmaan, jossa tervein toimija lie se, jonka jakautunut persoonallisuus ei sotkeudu koskaan arvojärjestelmien moneuteen ja loogisuuteen. Eikä oleta, että luonnollinen satojen miljoonien vuosien mittainen evoluutiokehityksen luoma tietoisuuden rakenne ja koko pitäisi yksinkertaistaa tai typistää ainoastaan ihmisen "järjen" mittaiseksi.