Kerran vuodessa sukunimi Nobel nousee esiin kumpujen yöstä. Aika harva tuntee silti tämänkin suvun historiaa. Nobelin suvun kantaisänä pidetään skånelaista Petrus Olavinpoika Nöbbelöviläistä, joka otti sukunimekseen Nobelius. Petrus Nobbelius/Nobelius tutustui Tukholmassa Upsalan yliopiston rehtoriin Olaus Rudbeckiin, joka oli piispa Rudbeckiuksen poika ja otti vaimon tämän tyttärestä, Wendelasta. Petrus jätti kuollessaan kaksi poikaa, Peterin ja Olofin, jotka opiskelivat isoisänsä hallitsemassa opinahjossa asuen Nobelin kuoltua Rudbeckien kotona varmaankin sisäistäen eno-Olofin että isoisä Olofin systeemaattisesta ajattelutavasta osia sekä ihastellen luultavasti myös heidän gööttiläisen historiankäsityksensä suurenmoisesta lumemaailmasta. Peteristä tulikin sitten lakimies ja Olof Nobelista taiteilija. Olof sai kaksi poikaa ja kolme tytärtä. Näistä Immanuel Nobel yritti epätoivoisesti tulla toimeen keksimällä Ruotsin armeijalle erilaisia kumitetusta kankaasta tehtyjä tarvikkeita repuista miinoihin asti, mutta köyhä armeija ei ollut kiinnostunut hänen keksinnöistään. Immanuel Nobelia potkaisi lopulta onni kun hän tapasi Venäjän lähettiläänä olleen Lauri Haartmannin Tukholmassa. Tämä kehotti Nobelia lähtemään Venäjälle ja jättämään suurvaltaansa ikävöivät Sveamamman jälkeläiset. Vuonna 1837 Immanuel Nobel muuttikin Turkuun jättäen muun perheen Tukholmaan kärvistelemään köyhyydessä. Vuonna 1842 Nobel työskentelikin sitten jo Pietarissa omassa miinatehtaassaan ja sai perheensäkin sinne. Immanuelin pojille Alfredille ja Ludwigille palkattiin kotiopettaja. Vanhin pojista Robert oli ollut merimiehenä ja hänkin tuli Pietariin. Kaikki kolme poikaa kouluttautuivat isänsä tehtaassa, jonka nimi oli tuolloin " Fondieres et Atélieres Mécaniques, Nobel & Fils ".

Mutta kuka oli Lars Gabriel von Haartman; Hänen vaimonsa oli Eva Vilhelmina Charlotta Mannerheim, jonka velipuoli oli Carl Gustaf Mannerheim, myöhemmän kuuluisuuden marsalkka Mannerheimin isoisä. Evan isä oli Carl Erik Mannerheim ja Carl Gustafin Johan Augustin Mannerheim, molempien äiti oli Wendla Gustava von Willebrand. Willebrand-suku oli Mecklenburgista Liivinmaan kautta Suomeen tullut sotilassuku. Lars Haartmanin isä oli Turun yliopiston rehtori ja osa suvusta vahvasti sekoittuneena varsinkin somerolaisiin Munck-sukuun että Jägerhorn af Spuriloihin, joka on myös Mannerheimien suvun yksi vahvimpia haaroja. Samalla tavalla ja vastaavan historiankin omisti Rehbinder-suku, jonka jäsen kreivi Robert Henrik Rehbinder toimi vuosina 1811 - 1841 ministerivaltiosihteerinä tsaarin Venäjällä. Tässä ominaisuudessa hän vaikutti Suomen asioihin ratkaisevasti. Turhaan ei Helsingissä olekaan nimitetty useampia katuja hänen muistokseen.

Munck af Fulkila - sukuun liittyy useamman sukupolven kautta sotilassuku Stålhane, joka liittyy myös Rehbindereihin esimerkiksi niin, että isoäitini isoisän isoisän isoäiti oli Helena Rehbinder os. Stålhane. Tämän Helenan isoisän isä oli Nils Stålhane. Yksi Nilsin tyttäristä, Anna otti miehekseen Arvid Jägerhornin. Nils Stålhanen pojanpojan Larsin kaksi tytärtä puolestaan naivat kumpikin Munck af Fulkilan suvusta, Agneta Stålhane Johanin ja Christina Lorenz Munck af Fulkilan. Tämän Helena Rehbinderin veli oli isoisänsä kaima Nils Stålhane. Hän sai yhdessä ensimmäisen vaimonsa Anna Margaretha Nassokinin kanssa kuusitoista lasta. Tuusulan Vanhakylän kartanossa riitti vilskettä sillä Nikke-vaari teki vielä kaksi lasta toisenkin vaimonsa kanssa ollessaan seitsemännellä kymmenellä. Alussa mainittuun asiaan liittyy kuitenkin Nils Stålhanen vanhin tytär Anna, joka vihittiin jouluaattona vuonna 1770 Gammelbyssä Viaporissa palvelevan majuri Henrik Johan Justanderin kanssa. Oikeastaan hän ei enää ollut Justander, vaan sai juuri ennen häitään aatelisnimen Standertskjöld.

Henrik Johan Standertskjöldin pojanpoika oli Carl August, joka oli isänsä kaima hänkin. Isä-Carl oli ollut siitä erikoinen kaveri, että oli vanhin kolmosista, jotka hänen äitinsä pyöräytti Viaporissa 22.12.1776. Carl August junior kohosi nopeasti armeijan palveluksessa ja sai 1855 kenraalimajurin arvon. Hän toimi Tulan asetehtaiden johtajana ja vuokraajana sekä Venäjän kaikkien kivääri- ja ammustehtaitten ylitarkastajana. Kun Lars Haartman tutustutti Pietarissa 1840 Immanuel Nobelin Carl August Standertskjöldiin alkoi Nobelin perheelle uusi aika.

Tiede-lehden numerossa 16.10.2009 oli artikkeli otsikolla " Nobelit, Venäjän rockefellerit" ( http://www.tiede.fi/artikkeli/1141/nobelit_venajan_rockefellerit ), jossa M.Kinnunen käyttää Carl Standertskjöldistä nimitystä Nobeleiden "bisnesenkeli". Joka tapauksessa Venäjän hallinnossa vaikuttaneet suomalaiset Haartman, Rehbinder, Mannerheim ja Standertskjöld olivat vahvasti mukana venäläisessä armeijassa, sen varustamisessa ja asetehtaissa. Ja olivat myös suhteellisen läheistä sukua toisilleen.

Tulan asetehdasta vuokratessaan Carl Standertskjöld muodosti alkupääoman, jolla hän 1872 perusti Inkeroisten puuhiomon Anjalankosken rannalle Sippolaan ja seuraavana vuonna Sahatehdas Oy C. A. Standertskjöldin Kotkan Hovinsaareen. Ensin mainittu yritys siirtyi 1887 Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:lle ja jälkimmäinen 1903 Enso-Gutzeit Oy:lle.

Hän sijoitti pääomiaan myös maaomaisuuteen. Jo 1853 hän oli hankkinut omistukseensa Kirstulan kartanon Hämeenlinnan pitäjästä ja 1871 hän osti Herman Hallonbladilta Laukon ja Tottijärven allodiaalisäterit Vesilahdelta. Standertskjöld hankki 1880-luvulla omistukseensa myös Koiskalan säteritilan Nastolasta, Boe gårdin eli Häihän rälssisäterin ja Pirklahden ratsuvelvollisen säterin Porvoon maalaiskunnasta sekä Hausjärveltä Ryttylän maatilan. Hänen veljenpoikansa Hugo Standertskjöld, jonka Carl oli pyytänyt avukseen Tulan tehtaille rikastui asekaupoilla setäänsä paremmin. Ote wikipediasta:

"Vähitellen eversti Standertskjöld kuitenkin taloudellisen toimintansa Venäjällä ja siirsi suuren omaisuutensa Suomeen. Kaupunkiasunnokseen hän rakennutti yksityispalatsin Pohjois-Esplanadi no 3, talossa sijaitsee nykyisin Korkein oikeus. Vuonna 1883 hän oli ostanut Hämeenlinnasta Karlbergin kartanon, josta hän rakensi itselleen kesäasunnon ja josta on lähtöisin nykyinen Aulanko.

Suomeen palattuaan Standertskjöld osti Kaukaan tehtaat läheltä Lappeenrantaa ja muutti sen selluloosaa tuottavaksi suuryritykseksi, joka on osa nykyistä UPM-konsernia. Lisäksi hän sijoitti ostamalla valtavat metsäalueet tehtaan puunsaannin varmistamiseksi. Näille metsämailleen hän yritti saada myös pienviljelijäväestöä, joille hän tarjosi edullisia asettumisehtoja.

Poikamiehenä elellyt eversti oli myös avokätinen lahjoittaja. Usein hänen lahjoituksensa suuntautuivat lähelle hänen ammattiaan. Eräs lahjoitusten saaja oli Suomen kadettikoulu Haminassa. Koulun lakkauttamisen jälkeen lahjoitusvarat jaettiin nuorille, joiden oli ollut pakko vaihtaa elämänuraansa koulun lakkauttamisen tähden."

Mielenkiintoista tässäkin historiassa on se, että useimmat jutun henkilöistä olivat äidinkieleltään ruotsalaisia mutta toimivat äärimmäisen "isänmaallisesti" ja useimmat heistä kannattivat itsenäistä Suomea, joka erottui sekä Venäjästä että Ruotsista.