On ilmeisen kiistatonta ja erilaisin kokein todettua että ihmisen empiriassa on ”mustia aukkoja” eli kaikki aistiärsykkeet eivät tuota ”tietoista havaintoa”. Ihminen myös nukkuu tai on valveilla, keskittyy tai ei keskity, toimii tai ei toimi, uskoo eikä usko jne. Syynä tähän fyysiseenkin dualismiin on perinteisesti  pidetty mitä erilaisempia asioita. Yhteinen seuraus sille on kuitenkin hypoteettinen kahtiajako jossa käsitteet tietoisuus ja tiedostamattomuus paisuvat metafyysisille ja psykologisille alueille sisältäen sielun, alitajunnan, yliminän, vaiston jne, jotka ovat ”uskonasioita” eikä niitä siksi voi osoittaa olemattomiksi. Kulttuurihistorian kautta asiaa lähestyen voi helposti havaita, että eräät itämaiset uskomusjärjestelmät ovat aikoja sitten ratkaisseet ongelman toisella tavalla kuin lännen kulttuurit; pyrkimys ymmärtää tiedostamatonta erottaa itämaiset länsimaisista tavoista, joissa ymmärrys halutaan korvata sokealla uskolla. Kannattaa silti huomata, että ihminen ymmärtää kaikkialla keskittymisen ( suggestion, joogan, valaistumisen, hypnoosin jne) merkityksen. Jos kuitenkin tietoisuutta lähestytään puhtaasti fyysisenä ilmiönä, voisi hyvä lähtökohta olla seuraava:

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Aivot koostuvat osista jotka lähettävät ja vastaanottavat signaaleja, joihin sisältyy käyttäytymisen kannalta olennaista tietoa. Jos tätä tarkastellaan enemmän vastaanottajan näkökulmasta todetaan, että aivot toimivat tiedon tavoittettavuuden alalla. Tällä tarkoitan vain sitä, että esimerkiksi verkkokalvon gangliasolun informaatio on talamuksen neuronien tavoitettavissa, mutta ei selkäytimen neuronien, taikka että liikekuorialueen neuronit antavat liikekäskyjä, jotka ovat punatumakkeen, pikkuaivojen, tyvitumakkeiden ja selkäytimen neuronien tavoitettavissa. Aivotoiminnan suhteen on siis merkittävää se kuinka massiivinen mikäkin ärsykevaikutus on – eli kuinka laajaa (globaalia) on kunkin verkostokohdan tavoitettavuus. Toimintatasoja on useita ja ne voitaisiin jakaa vaikkapa kemiallisiin ja sähköisiinkin, mutta se ei ole nyt tarpeen. Rakenteellisesti globaaliutta kuvaa myös aksonien määrä ja pituus jolloin eri osien vaikuttavuutta voidaan arvioida niistäkin.

Juuri tähän eri neuronien tavoitettavuuteen vaikutetaan silloin kun ihminen keskittyy, hänet huumataan, hän humaltuu, hänet hypnotisoidaan, nukutetaan, tainnutetaan jne. Tietoisuus ja tiedottomuus ovat siis kumpikin riippuvaisia neuronien tavoitettavuudesta.

Toisaalta laajan tavoitettavuuden neuroneja ovat ne, jotka kuvattaessa (fMRI) nähdään ärsyyntyvän silloin kun koehenkilö pohtii, ponnistelee, toimii tarkkaavaisesti ja tietoisesti havainnoiden. Tässä mielessä yksilö on aktiivisin, tehokkain ja keskittynein silloin kun hän tuntee olevansa ”minä” ja  on minuudestaan (potentialisuudestaan) tietoinen uskoen myös omaan tahtoonsa (Siegelmann & Sontag, 1995). Neuroverkoston tavoitettavuuden suhteen tällainen tietoisuuden tila tarkoittaa sitä, että ärsytys on laaja ja yhdistää tietyt aivoalueet toisiinsa. Se tarkoittaa myös sitä, että ”alitajunta” on sitä etteivät määrätyt aivoalueet osallistu kaikkeen toimintaan. ( Silti tämä kynnys on yllättävän subjektiivinen. )

Edellä esitetty on tietysti vain karkea ja pelkistetty kuva, ja vaikuttavin väärinkäsitys syntyy ellei ymmärretä neuroverkoston instabiilisuutta. Toisaalta käsityseroja syntyy jos asiaa ajatellaan psykologian taikka uskonnon viitekehyksessä eikä minulla tässä tavoitteena olekaan kuin osoittaa, että tietoisuuden voi käsittää ilman että sen mystifioi.