Olinpa tässä päivänä muutamana etsimässä eräitä merkkejä laajemmasta kallioperän muodostuksesta sekä jääkauden muokkauksesta pintamaiden muotoihin - kun tulin yhtäkkiä niin sanotulle poropolulle.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Poropolku on paljon poljettu ja maastoon vuosikymmenten tai -satojenkin aikana porojen tai peurojen synnyttämä reitistö, jonka alkua on hyvin vaikea löytää kuten on loppukin sellainen, että katoaa niin vaivihkaa jonkun hietatievan jäkälikköön, että polkua seuraava vain yhtä yllättäen kuin on polulle löytänytkin, kadottaa sen altaan ja ympäriltään

 

Elukat kai tottuvat jonkun maastonkohdan läpi kulkiessaan käyttämään täsmälleen samaa muutaman kymmenen senttimetrin levyistä reittiä ja jonkun ihmeellisen vaistotoiminnan samuuden ohjaamana kulkevat sitä joskus jopa useita kilometrejä kunnes hajoavat taas pitkin kankaita kuin elukkaparvi ainakin.

 

Minulle tämä lappilainen poropolku on tuttu juttu mutta tiedän useammankin turistivaeltajan joutuneen eksyksiin erehdyttyään luulemaan tällaista alutonta ja loputonta polkua reitiksi ihmisasutuksesta toiseen.

 

Siinä korkeaa harjua tallatessani autereensinisten tuntureiden välissä ja katsellessani harjun alla kiertelevän joen koskien ja poukamien vuorottelua

ja miettiessäni miten mannerjään sulavedet kasasivat ja läjäsivät hiekkaa, soraa ja somerikkoa poropolun alle

 

tuli mieleeni taolainen viisaus, jonka mukaan tao on paitsi maailmankaikkeuden henki myös polku - jotain samaa poropolun syntymisessä, porojen yhteisvaistossa oli, kuin siinä Lao Tsen ohjeessa, jossa käsitteellisten kulissien takaa neuvotaan hakemaan pelkistyneen kokemuksen subjektiivinen ja ainoa totuus.

 

Niinpä sitten yöllä kämpälle tultuani kaivoin esiin muistiinpanoni ja  kirjoitin ylös: "Hume ja  Fodorkin lienevät väärässä yleisen käsiteanalyysinsä suhteen; vaikka nativistiseen käsitykseen lisätään induktiota mielinmäärin pysyvät synnynnäiset käsitteet mahdottomina. Wittgenstein on siis oikeammassa. Kysymyksen täytyy entistä varmemmin olla käsitteen konkreettisessa tallennemuodossa, neuronien ja verkon rakenteessa ja moniulotteisuudessa...

 

Ja vaikka käsitteitä syntyessään nimitettäisiinkin representatiivisiksi prototyypeiksi ja sisällölliseltä muodoltaan enemmän lauseen kuin kuvan muotoisiksi, jotta joku Turingin komputaation tapainen toimisi, on mentaalikieli aina perustaltaan yksilöllinen ja siksi subjektiivisuus vaivaa käsitteitä myös sittenkin kun kommunikointikielen käsitteiden sisällöillä on jo assosiatiivinen hegemonia mielessä..."

 

Keittelin mökin pihalla avonuotiolla kahvit, panin muutaman tammukan tikkuun ja paistumaan loisteella. Kalat olivat pyrstö alaspäin jotta sisälle veistämäni voinokare ei sulaessaan tippuisi heti pois vaan imeytyisi lihaan.

Ja niitä ruotiessani sekä kahvia kuksasta hörppiessäni mietin pitkään - ja kirjoitin lopuksi: "Huolimatta siitä, että kielellisellä teolla on oltava käytössään käsitteitä (jotta joku toinen voisi tutkia tätä tekoa tai jotta älämölöön sisältyisi järki, rationaalisuus), on väärin pitää niitä luonnostaan objektiivisina ja universaaleina, koska ne ovat alkuperäiseltä rakenteeltaan päättömiä ja loputtomia. - Käsitteiden muoto ja rakenne on lauseenomainen ketju aivoissamme, mutta siis kuin porojen polku konsanaan; eikä alussa ole nativistista prototyyppiä eikä lopussa täsmällistä pointtia. Ja jokainen käsitteemmekin tallotaan sinne ensin älyttömin, ei-loogisin ja irrationaalisin koparoin."